Onnellista uutta vuotta 2017!

Kun katson taaksepäin kulunutta vuotta, on se ollut aika ihmeellinen. Siihen on sisältynyt asettumista uuteen maahan, kahden eri maan kansalaisen elämien yhteensovittamista avoliitoksi, uusien ystävien löytämistä, matkustelua ja vaikka mitä muuta. Vaikka vastoinkäymisiäkin on ollut, vuosi 2016 on kaikenkaikkiaan kohdellut minua todella hyvin. Ensi vuodelle minulla on myös suuria suunnitelmia:

Ei mulla muuta.

Tänään tarkoitus olisi juhlistaa vaihtuvaa vuotta hyvien ruokien ja juomien parissa. Keskiyöksi nappaamme U-bahnin keskustaan katsomaan ilotulituksia. Siitä miten ilta kului ja mitä siihen sisältyi, voitte lukea mitä pikimmiten ensi vuoden puolella. Täten siis toivotan kaikille ihanaa ja onnellista Uutta Vuotta 2017! Muistakaa rakastaa toisianne.

U-Bahn Kotiin -blogi jatkaa elämistään heti vuoden vaihduttua.

- Tiina

Mexikaner!

Uusi vuosi on lähes täällä!

Mexikaner - meksikolaisia, vai onko tällä sittenkään mitään tekemistä Meksikon kanssa? No eipä juurikaan. Kyse on Hampurin ylpeydestä, yhdestä niistä ainakin. Useat ystäväni ovat jo joutuneet painostuksen alla sitä kokeilemaan. Minä rakastan kyseistä ylpeyttä, mutta ymmärrän miksi se ei välttämättä ihan kaikkien makuun ole. Tomaattista, suolaista, tulista...

"Das Getränk hat seinen Ursprung in Hamburg, 

wo es der Gastronom Mike Colani nach eigenen Angaben erstmals 1987 

in seiner Hard-Rock-Kneipe Steppenwolf in St. Pauli servierte. 

Das Rezept habe er als Notlösung entwickelt, um den Geschmack 

eines billigen Obstbrand-Verschnitts zu überdecken, 

den er versehentlich anstelle von Korn eingekauft hatte 

und dessen schlechten Eigengeschmack er irgendwie 

übertünchen wollte." - Wikipedia

Kyseessä on siis juoma, shotti tarkalleen ottaen. Mexikanerin väitetään alunperin keksityksi huonolaatuisen viinan maun peittämiseksi St. Paulin kaupunginosassa sijainneessa pubissa. Tarkoitukseen tabaskoa sisältävä mix soveltuu loistavasti, sillä viinaa siinä ei juurikaan maista.

Tätä tomaattikeittomaista ja tulista bloody mary -vaikutteista herkkua saa nykyään hyvin suuresta osasta hampurilaisia baareja ja pubeja, erityisesti St. Paulin likeellä, yleensä niinsanottua talon omaa reseptiä käyttäen valmistettuna. Hinta yhdelle shotille saattaa joissakin paikoissa olla vain 50 senttiä! Jotkut kuppilat taas myyvät näitä vain tarjottimellisia kerrallaan. Tarjottimen ostaminen onkin erittäin hyvä idea, jos on hampurilaista seuraa vailla. Syli täyteen mexikaneria ja kaikki ovat ystäviäsi! Suhteellisen järkevän sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistaa myös se, että alkoholipitoisuus mexikanereissa jää melko pienehköksi, eikä niitä siinä mielessä voi mieltää samanlaisiksi shoteiksi kuin vanhat kunnon tequilat (yäk), salmarit (yäk) tai fisut (yäk).

Ensipuraisu vuosi sitten.

Kun siis lähdin pohtimaan, mitä meillä voisi tarjoilla uutena vuotena, ei ideoita tarvinnut lähteä kaukaa hakemaan. Meidän taloudessa kun ollaan näihin mexikanereihin ihan hulluna. Kätevä keittoemäntä teki sopan siis seuraavalla reseptillä - menetelmällä kaikki sekaisin + pullotus:

0,7 l     korn -viinaa

2 l     luomutomaattimehua

0,5 l     Taki taki -maustejuomaa

3 cl     tabaskoa

+ suolaa näppituntumalla

+ pippuria näppituntumalla

(Sekaan saattoi lirahtaa myös jonkun verran vodkaa, hups.)

Mexikaner -aineksia viime keväältä. (kuvassa myös muita Suomeen viemisiä)
Tällä kertaa olin niin hätäinen, että en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin soppa oli jo valmis.

Kaiken kaikkiaan meillä on jääkaapissa nyt sitten noin 3,5 litran edestä mexikaneria. Luulisi, että tämä riittäisi uudeksi vuodeksi vähän suuremmallekin porukalla. Jos mieli siis tekee hiukan erilaista juomista tänä vuonna, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Mikäli lähikaupasta ei löydy Taki takia taikka sangritaa, mutta mexikaneria haluaisi valmistaa, voi vastaavan seoksen tehdä itse sekoittamalla keskenään noin 3 dl paseerattua tomaattia ja 2 dl appelsiini- ja/tai limettimehua sekä maustaa seos sokerilla, sipulijauheella ja chilikastikkeella. Ja tadaa, sinulla on oma itsetehty Taki taki! Kornin voi korvata paremman puutteessa jollain muulla alkoholilla, esimerkiksi vanha ja uskollinen Koskenkorva toimii varmasti tyydyttävästi.

Ei tule kuitenkaan unohtaa, että täysivalaisen mexikaner -elämyksen saamiseksi sinun tulee kuitenkin aina matkustaa Hampuriin. There are no short cuts in life! Deal with it. Niin ja tervetuloa!

Juoma kannattaa pullottaa takaisin samoihin pulloihin, joissa aineksetkin olivat.

Prost!

- Tiina

Käännöskukkasia kirpputorilla.

Kun muutin Saksaan, kielitaitoni - koskien tätä yhtä paikallista - oli olematon. 

Suomi – check, 

englanti – check, 

ruotsi – check, 

saksa – iso fail...

Oli ihan hiton hyvä idea aikanaan opiskella yläasteella ja lukiossa ranskaa; kaikki on unohtunut, paitsi lause: "Je cherche un chien". Not a waste of time at all.

Vuoteen vieraassa maassa kieltä harjoittelevalle mahtuu kaikenlaista hämminkiä/häslinkiä ja olankohautuksia, mutta yleisesti ottaen kielikouluasioista kirjoitan enemmän jokin toinen kerta. Tällä hetkellä kielitaitoni on joissakin tilanteissa tosi hyvä, mutta harmittavan usein yhä erittäin huono. Varsinkin nopeaa reaktiokykyä vaativissa tilanteissa menee monesti sormi suuhun ja sanat jäävät johonkin vatsan ja kurkun välille. Currywurstin kaltaiset ärräsanahirviöt saavat ihoni kananlihalle edelleen.

Harjoitus kuitenkin tekee mestarin, joten kieltä ei saa pelätä käyttää! Siispä: olen ollut jo Suomessa innokas kierrättäjä siinä mielessä, että omista kamoista on mielestäni helppo päästä eroon internetin osto - ja myyntipalstoilla. Miksipä toimisin Saksassa siis toisin. Muutenkin kirjoittaminen ja lukeminen on aina helpompaa kuin puhuminen ja kuunteleminen (Google translate - not the most accurate but often still a life saver). Vihdoin tänään uskaltauduin postaamaan ensimmäisen ilmoituksen saksaksi. Se koski kolmea kenkäparia, jotka tahdon lahjoittaa eteenpäin. Ilmoitus toimi, sillä ensimmäisen tunnin sisään olin saanut jo kuusi yhteydenottoa. Jännityksellä vastailin ihmisille ja välillä mietin, että ymmärtääköhän ne mitään, mitä minä tässä yritän selittää. Ensimmäinen asui liian kaukana, mutta toinen varasi kaikki parit ja sovimme noudon seuraavalle päivälle.

Tämän jälkeen yhteydenottoja ilmaantui lisää ja lisää ja haasteeksi muodostui ilmaista kauniisti näille saksalaisille kanssaryhmäläisille kenkien olevan varattu huomisiltaan saakka.

Ryhmän kansikuvassa muistutetaan olemaan nätisti.

Kaikki sujui hyvin, kunnes... kerroin eräälle henkilölle kenkien olevan varattuna ja luin pöyristyneenä hänen vastauksensa FB-chatista. Luin tekstin uudelleen ja uudelleen ja aina päädyin samaan lopputulokseen; tämä ihminen kirjoitti toivovansa minun löytävän pian uuden kodin itselleni. Tuijotin tietokoneenruutua äimistyneenä. Olenko todellakin kohdannut ensimmäisen ihmisen Saksassa, joka toivoisi minun painuvan takaisin sinne mistä olen tullutkin. Silmäniskuhymiötkin hänen viestissään saivat oudon sarkastisen merkityksen tuon tunnilta tuntuneen minuutin aikana.

Kun sain suuni jälleen suljettua, copy-pastetin viestin avomiehelleni ja pyysin vahvistamaan että viestissä tosiaan lukee niin kuin ymmärsin. Vastaus oli: "Joo... eikun ei! Se puhuu niistä kengistä."

"Vielen dank für deine rückmeldung;)

Hauptsache sie finden ein neues zuhause und habe einen wunderbaren Abend"

What a relief. Tuntematon ihminen Facebookin kirppariryhmässä oli hyvin ystävällinen ja toivoi, että KENKÄNI löytävät uuden kodin, en minä. Ei sarkasmia, eikä muutakaan pahuutta. Saksan kieli, mitä mainioin kieli, jossa lause saattaa muuttua kohteliaisuudesta ilkeilyksi muuttamalla yhden pikkukirjaimen isoksi. (sie= he/ne, Sie= teitittelymuoto. Lisää kielioppia aiheesta täältä.) Toki viestissä oli muitakin muotoseikkoja, joista olisi pitänyt tajuta mitä tässä ajettiin takaa, mutta joskus amatööri nyt vain on hieman hukassa.

Loppu hyvin kaikki hyvin, huomenna kenkäni vaihtavat omistajaa toivottavasti ilman suurempia väärinkäsityksiä. Joka tapauksessa pointti on, että kielen oppii kieltä käyttämällä ja puhumalla, sitä oppii mokailemalla ja sillä, että osaa nauraa itselleen kun tajuaa, että on taas urpoillut ja vahingossa TAAS teititellyt sitä sukulaistätiä, joka on jo monta kertaa pyytänyt sen lopettamaan. Vaikka välillä vähän itkettäisi niin on hyvä muistaa, että ei mene kauaa, ei välttämättä edes kymmentä vuotta, niin se sama juttu jo naurattaa. Pidetään lippu korkealla ja ei oteta sitä niin vakavasti!

Ich wünsche Euch einen schönen Abend! Tschüß! ;)

- Tiina

Joulu Saksassa.

Tänä vuonna päätin jo hyvissäajoin viettää joulun Saksassa. Tarkoitus oli nähdä perinteinen saksalainen joulu, mutta totuuden nimissä en voi mitenkään tietää, vastaako tämä  kyseinen joulunvietto kovinkaan hyvin yleistä käytäntöä täällä. Tämä onkin siis vain yhden ihanan ja rakastavan saksalaisen perheen joulu.

Jouluaattona heräsimme hyvissä ajoin. Kerkesin jopa katsoa jonkin aikaa nostalgista joulupukin kuumaa linjaa kännykkäni ruudulta. Sen jälkeen pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme kohti Hampurin keskusrautatieasemaa. Matka kohti avomieheni kotikaupunkia oli alkamassa. Olimme tyytyväisiä siitä, että juna ei ollut ihan niin täynnä kuin olimme odottaneet ja parin tunnin matkan ajaksi löysimme istumapaikat.

Matkan aikana nappasin pari allergiaan määrättyä kortisonitabua, sillä avomieheni äiti omistaa kaksi suloista kissaa. Minä vain satun olemaan kaikille, myös suloisille kissoille hyvin allerginen. Yöpaikka meille joulun ajaksi oli tämän vuoksi etukäteen sovittu naapurin luokse.

Mieheni äiti ripusti vain vaatimattomat 750 valoa kuuseen.

Huushollin perinteinen kuusen epäsopiva koristaja oli tänä vuonna pinkki dinosaurus...

...vuosi sitten se oli Miley.

Valitettavasti allergialääkkeeni eivät toimineet odotetulla tavalla, vaikka erittäin tujuja ovatkin, vaan jouduimme tekemään kävelylenkkejä noin parin tunnin välein koko päivän ajan jotta hengitykseni kulkisi kunnolla. Iho ja nokka kutisi ja kirveli ja tuntui kuin joku istuisi rinnan päällä. Mitä näitä perinteisiä tosi kivoja oireita nyt onkaan. Näistä oireista johtuen valitettavan suuri osa päivästäni kului siihen, että odotin sen olevan ohi.

Alkuillasta Skypetin oman perheeni kanssa. He olivat Suomen päässä jo avanneet lahjat ja oli ihana nähdä heitä ja vaihtaa joulukuulumiset. Ikäväähän se ei helpottanut, mutta se ikävä tuntui tässä tilanteessa ihan positiiviselta. Samalla tavalla oli ihana saada useita jouluntoivotuksia puhelimeeni kotimaasta pitkin päivää. Tuli olo, että lähellä ollaan ajatuksissa, vaikkei fyysisesti.

Jouluaattona tarjolla pääruuaksi oli kanaa. Kana oli revittynä kastikkeen sekaan ja tuo kastike oli kaadettu lautaselle jonkinlaisen lehtitaikinaleivonnaisen päälle. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa tästä ihmeellisyydestä, mutta voin sanoa, että moista en osannut odottaa etukäteen. Maku oli mieto, mutta hyvä. Arvosana 3/5, sillä eihän tämä mitään lanttulaatikkoa ollut! Tain siis niin... Lahjat oli tarkoitus avata ruuan jälkeen meiningillä: jokainen hakee vuorollaan kuusen alta itselleen osoitetun lahjan ja avaa sen. Easy, I can do this!

Or can I? Ruokailun jälkeen oli kuitenkin jälleen aika kuntoni romahdukselle ja niinpä siis painelimme sateisille joulukaduille odottamaan hengitykseni tasaantumista. Kortisoni ja astmapiippu toivat helpotusta vain pieniksi hetkiksi kerrallaan. Tilanne oli hyvin harmittava, sillä tiesin talonväen potevan huonoa omaatuntoa siitä, että voin huonosti. Tämä taas sai minulle huonon omatunnon ja näin oravanpyörä on valmis. Kuitenkin täytyy sanoa, että harvoin olen kokenut olevani yhtä välitetty. Kaikki tekivät kaikkensa, jotta oloni parantuisi. Avomieheni äiti ehdotti erilaisia keinoja ja oli yhtä aidosti huolissaan kuin oma äiti konsanaan. 

Tunteet olivat herkällä myös siinä vaiheessa kun menimme ennaltamäärättyyn yöpaikkaamme naapurin rouvan luokse. Meille oli sijattu yläkertaan peti noin kymmenen muhkean tyynyn kera. Rouva oli kuulemma roudannut täkkejä ja petivaatteita vakuumipakattuina pitkin kyliä, jotta niihin ei tarttuisi matkalla yhtään kissankarvaa. Siis kuinka ihania ihmisiä voi olla? Avata talonsa ovet jouluna täysin tuntemattomalle maahanmuuttajalle ja vielä tehdä niin paljon sen eteen, että minulla on varmasti hyvä olla. Kaikkien oireideni joukossa koin suurta kiitollisuutta. Vai hetkinen, joskus olen tainnut kuulla tarinankin vähän vastaavasta tilanteesta jouluna, siihen liittyi joku Lähi-Idästä kotoisin oleva pariskunta ja muistaakseni joku synnytti pojankin? He he he.

Yöpaikan emäntämme oli koristellut yöpöydän meitä varten.
Meidät toivotettiin tervetulleiksi avosylin.

Tämän vuoden lempilahjani; Paul Hewitt -rannerengas.

Joulupäiväksi teimme game planin; tarkoituksena olisi syödä iltapäivällä niinsanottu joulun pääruoka. Olin päättänyt lähteä sen päivän aikana jo takaisin kotiin, sillä allergiaoireeni olivat niin pahoja. Halusin kuitenkin syödä jouluaterian, joten vietin alkupäivän naapurin rouvan yläkerrassa suklaata syöden. Nappasin myös vielä muutaman kortisonitabletin hyvissä ajoin ennen kuin painelin takaisin joulunviettopaikkaan. Kiitin vielä yöpaikan emäntää lähtiessäni niin kauniin sanoin kuin suomalaisena luontevalta vain voi tuntua. Olin erittäin tyytyväinen siitä, että pystyin vielä tämän joulupäivän aterian nauttimaan, sillä se oli todellakin 5/5. Hanhea punakaalin, pastan, "knöödelien" ja punaviinikastikkeen kera.

Hanhea en ollut ennen tietääkseni edes maistanut, mutta tämä ateria vei todella kielen mennessään!

Joulukoristelua.

Ruuan jälkeen vietettiin aikaa yhdessä vielä noin tunnin verran, ennen kuin oli aikani lähteä kohti juna-asemaa. Mieli oli hieman matalana, sillä avomieheni tulee takaisin Hampuriin vasta muutaman päivän kuluttua ja tiesin, että minua odottaa täällä tyhjä asunto lähes tyhjän jääkaapin kera. Kuitenkin lähtö oli ainut järkevä vaihtoehto tilanteessani ja kotiin päästyäni levitin pöydälle lahjaksi saamani palapelin. Tämän kanssa saan kulumaan muutamankymmentä tuntia helposti.

Viime joulun jälkeen kokosin 1000 palan palapelin kolmessa päivässä.
Tänä vuonna avomiehen äiti sanoi, että hankkikin minulle tällä kertaa vaikeamman kuvan.
Kiitos tästä.

Mutta nyt se on sitten päätetty, ensi vuoden joulu vietetään Suomessa! Sen pidemmälle en tahdo vielä ajatella, tämä allergia haittaa huomattavasti tämän Saksan perheen luona vierailua jo ihan muutenkin, saati sitten pyhinä, kun olisi tarkoitus viettää pitempiä aikoja yhdessä. Kuitenkin, joulu on ohi, se oli täynnä hyvää ja huonoa. Huonoa oli allergia, hyvää oli ruoka, lahjat, ihmiset ja se välittäminen, rakkaus ja huolenpito, joita minäkin sain osakseni. En vaihtaisi tätä kokemusta vaikka voisinkin.

Tapaninpäivän Tiina-Tonttu kuittaa ja kiittää! Huomenna on taas työpäivä ja näin siis voidaan unohtaa kaikenlaiset tapsantanssitkin tältä vuodelta. 

Sää sanoo, että tänään on hyvä pysyä sisällä.
Tänä jouluna TÄRKEIN oppimani fakta on se, että Kölnissä sataa tilastollisesti enemmän
vuoden aikana kuin Hampurissa, vaikka Hampuri mielletäänkin usein märän kelin kotikaupungiksi.
Fun yet interesting fact.

- Tiina

Hyvää Joulua!

U-Bahn Kotiin -blogin puolesta kaikille oikein hyvää joulua! Palataan asiaan ensi viikolla.

Kaukoasiakkuus - ei jatkoon.

Okei, tänään ottaa aivoon. 

Puhelinoperaattorit, pankit, ammattiliitot yms, näiden asiakkuuksien hoitaminen etänä on joskus suoraansanottuna aivan perseestä. Niin ja tietenkin KELA. Suurimman osan Suomen asioista olen kuluneen vuoden aikana hoitanut yritysten internet-sivujen chattien kautta. Tämä ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että puhelut ulkomailta maksavat ja lisäksi jostain syystä puhelinliittymälläni ei voi aina soittaa kaikkiin suomalaisiin palvelunumeroihin. Tätä asiaa en ole jaksanut alkaa sen kummemmin selvittämään, tilanne on mikä on.

Asiakaspalvelu -chatit ovat käteviä, sitä en kiellä. Monesti kuitenkin tuntuu, että jotain jää rivien välistä ja välillä ihan riveiltäkin ymmärtämättä, kun viiden yhteydenoton jälkeen se katuosoite on siellä operaattorin tiedoissa edelleen väärin. Laskut lähetetään ties kenelle, joka sattuu vanhassa osoitteessani asumaan. Pankista sanottiin: "Valitettavasti saksalaista puhelinnumeroa ei voida lisätä tänne meidän tietoihin", seuraavalla kerralla sanotaan, että kyllähän se onnistuu. Kerran operaattorin chatissa asiakaspalvelija suorastaan vittuili minulle siitä, että oma vika kun en ole hoitanut asioita. Koitappa itse etänä hoitaa toisesta maasta, ei se aina niin helppoa ole kun postikin tulee välillä perille pari viikkoa laskujen eräpäivien jälkeen. Tai siis tulee, jos on edes alunperin lähetetty oikeaan osoitteeseen.

Niin ja miksikö minulla on edelleen asiakkuuksia Suomeen? Opintolainaa on esimerkiksi vaikea lakkauttaa ennen kuin se on maksettu pois. Tämän vuoksi suomalaiseen pankkiin olen sidottu vuosiksi eteenpäin, vaikka palvelumaksuilla maksan vain lainan olemassaolosta. Operaattoriin olen sidottu, sillä päätin pitää vanhan puhelinnumeroni minimikustannuksilla, tuo sama numero kun on ollut käytössäni 13 vuotta, enkä halua siitä ainakaan vielä kokonaan luopua. Liitoista en tajunnut opiskelijajäsenenä edes erota ennen lähtöäni, oli siinä muutama muu asia mielessä. Tietenkin oma moka ja jälkikäteen on kurjaa tehdä selvityksiä siitä, miksei ole maksanut jäsenmaksuja.

Sanoisin, että nämä asiat ovat ärsyttäneet minua lähinnä siksi, että en niitä osannut odottaa. Kun alussa jännitti niin paljon se, että miten uudessa maassa kaikki asiat tulevat hoitumaan, en olisi osannut lainkaan aavistaa, että kotimaan asioiden hoitaminen etänä olisi joskus näin hankalaa. Välillä tuntuu, että porukka on yhtä hukassa kuin olisin ensimmäinen suomalainen, joka on muuttanut ulkomaille.

Okei, päätin blogin perustamishetkellä, että tästä ei tule mikään negatiivisuuden kohtaamispaikka tai multihuipentuma, mutta valitusta tänne nyt kuitenkin on silloin tällöin täydellisen elämäni vastapainoksi tultava. Vai miten se nyt menikään?

Loppukevennykseksi oikeeeeen nätti auringonnousu työmatkalta.

- Tiina

Epäonnea ja lumisia muistoja.

Joulun lähestyessä olen miettinyt paljon sitä, missä olin vuosi sitten. Vietin viimeisiä päiviä Suomessa ennen Saksaan muuttoa ja käveleskelin paljon ympäri kaupunkia valkean hiljaisuuden vallitessa, miettien tulevaa muuttoa ja stressaten kaikkea siihen liittyvää.

Viimeiset pari päivää ovat itse asiassa olleet hiukan epäonnekkaat, sillä selvisi, että perheeni lähettämä joululahjapaketti oli tullut Saksaan, mutta muutaman sattuman vuoksi se palautuukin lähettäjälle....eli takaisin Suomeen. Tämä tarkoittaa, että lahjat eivät nyt sitten tänä vuonna ehdi luoksemme jouluksi. Itse asiassa sama juttu kävi viime vuonna kun itse lähetin lahjoja Hampuriin. Paketti palautui luokseni kahden viikon päästä ilman selitystä. Posti onneksi suostui lähettämään paketin uudelleen samaan hintaan, mutta jouluksi se ei perille ehtinyt. 

Minua ei nyt ihan hirveästi haittaa, vaikka lahjat meille vähän myöhässä tulevatkin. Saadaan ikään kuin toinen joulu sitten tammikuun puolella! Kaikenkaikkiaan joulu ei ole kuitenkaan lahjoista kiinni, varsinkaan näin aikuisiällä. Lapsena oli eri juttu tietenkin, kun joulupukin tuloa odotettiin sydän kurkussa ja lähes pissat housussa. Nykyään odotan lähinnä sitä, että saan ruoka- ja suklaakoomassa vaipua illalla syvään uneen. Tähän tavoitteeseen on tarkoitus päästä myös tänä vuonna!

Päivän piristykseksi olen myös katsellut kuvia vuoden takaiselta ajalta, kun lumivaippa peitti kotikaupunkini. Eihän näitä katsoessa voisi edes olla masis. Tänne on muuten luvattu jouluksi +10 astetta ja sadetta, mutta ei anneta senkään masentaa!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä päättää päivä. 


- Tiina

Suomalainen jouluateria.

Tämä vuosi on elämäni ensimmäinen, kun vietän joulun ulkomailla. Olen asunut Saksassa nyt vuoden ja päätin jo muuttaessa, että seuraava joulu vietetään uudessa asuinmaassa. Aiemmin olen asunut Ruotsissa Erasmus-vaihdon ajan ja silloinkin kävi mielessä joulun vietto siellä niiden vaihtareiden kanssa, joille olisi ollut liian hankalaa matkustaa kotiin vain joulua viettämään. Kuitenkin silloinkin päädyin kotiin perheen luo ja palasin jatkamaan vaihtoani Ruotsiin uuden vuoden jälkeen.

Paljoakaan en tässä vaiheessa tiedä vielä siitä, mitä ensi viikon lopulla tapahtuu. Vietämme joulun avomieheni perheen luona hänen kotikylässään ja sen verran tiedän, että hanhea on tarjolla ja lahjat jaetaan vasta jouluyönä.

Koska uudessa maassa asuessa oma identiteetti kokee väkisinkin jos jonkinmoista heiluriliikettä ja oma erilaisuus korostuu sekä muiden puheissa, että omissa ajatuksissa jatkuvasti, on minulle muodostunut ihan uudenlainen tapa tarkastella omaa kulttuuria sekä tapoja ja perinteitä. Tietynlainen vahva ylpeys siitä, että olen suomalainen, se on minulle melko uusi fiilis. Suomessa ollessa sellaiset tuntemukset olen aika helposti mieltänyt ylemmyydentunteeksi vähemmistöjä kohtaan. Vähemmistöillä tässä yhteydessä tarkoitan maahanmuuttajia sekä muuten vain erilaista kulttuuriperimää omaavia ihmisiä. Nyt itse kuulun tällaiseen vähemmistöön, tables have turned and I like it - olen muukalainen.

Takaisin kinkkuun! Tai siis asiaan, eli tämän päivän aiheeseen: jouluateriaan. Kävin viikon alussa Helsingissä ystäviä tapaamassa ja toin samalla mukanani Hampuriin mm.

- kolmen kilon kinkun

- Saarioisen bataattilaatikkoa

- Saarioisen porkkanalaatikkoa

- Saarioisen lanttulaatikkoa

- Aura-juustoa

- saaristolaisleipää

Näistä ja muutamista muista kaapistalöytyneistä aineksista ja paikallisten markettien valikoimasta loihdin meille neljännen adventin kunniaksi juhla-aterian. Pääruuaksi söimme kinkun laatikoiden kera ja jälkkäriksi tein luumurahkaa. Kinkun paisto oli erittäin jännittävä kokemus, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun sen itse tein. Aika huvittavaa, aikoinaan tein karjalanpiirakoita ensimmäisen kerran kun asuin Ruotsissa. Ulkomailla asuminen tuo esiin jostain syystä jonkin perinteisen kodinhengettären, tai ehkä paremminkin pirttihirmun.

Paistomittarin ostaminen jäi aika viimetinkaan, mutta onneksi muistin eilen sen hommata.
Taas näitä juttuja, että miettii pitkään että tämä pitää muistaa ja sitten se kuitenkin meinaa unohtua.

Soseutettua luumua vai mämmiä?

Luumurahka in the making!

Kinkun kuorrutustarvikkeet. Kuorrutus sisältää Turun sinappia, jotain saksalaista sinappia sekä hunajaa.
Määrät meni näppituntumalla. Päälle korppujauhoja sekä neilikoita.

Kuorrutettu ja valmis komeus. Tässä vaiheessa jännitti, mitä sisältä löytyy.

Pöydän valmistelua.

Pakollinen hipsterikuva.

Sisältä löytyi kypsä kinkku!

Puolukat ovat purkin mukaan skandinaavisia. Kuinka eksoottista.

Auraa ja saaristolaisleipää. Punkusta en ota kunniaa, se oli tuliainen ystävältä.

Pari kynttilää <3

Bataattilaatikko oli uusi tuttavuus ja se maistui hyvin.
Jos joku kehtaa kysyä miksi en tehnyt laatikoita itse, niin annan pitkin korvia.

Väsynyt mutta onnellinen. Luumurahkan kanssa sohvalle on hyvä päättää tämä mässäily.

Kaiken kaikkiaan ateria onnistui loistavasti. Kinkku oli kypsää, mikä kai on se päätavoite(?). Joululaulut soivat taustalla ja saksalaiselle kumppanillekin maistui oikein hyvin. Ainut mikä puuttui, oli se oma perhe, jonka kanssa olisin mielelläni tämän aterian jakanut. Vähän tuli niinsanotusti äitiä ikävä kun näin nostalgisissa tunnelmissa oltiin. Onneksi on Skype. Anyway; kinkkua jäi noin kaksi kolmasosaa, joka luultavasti sitten vedetään leivän päällä ensi viikon aikana. Sen jälkeen syödäänkin jo se paljonpuhuttu paikallisen perheen jouluateria, jota odotan hämmentyneellä innolla. 

Nyt ajattelin pyöriä peittojen alle yöunille rauhallisin mielin. Nyt joulu saa tulla.

- Tiina

Joulukuun pikareissu Helsinkiin.

Ihanaa perjantai-iltaa kaikille!

Käväisin alkuviikosta Helsingissä parin päivän pikareissulla ja sain samalla käytettyä loputkin lomapäivät tältä vuodelta. Helsinkiin on Hampurista helppo lentää, kun suora lento kestää alle kaksi tuntia. Valitettavasti kotikaupunkini on noin 500 kilometriä Helsingistä pohjoiseen, joten sinne ei ihan parin yön reissun vuoksi jaksa matkustaa. Onneksi hyviä ystäviä asuu myös Etelä-Suomessa, joten yöpaikka löytyy aina. 

Tällä kertaa matkani oli melko spontaani, keksimme idean ystäväni kanssa pari viikkoa sitten kun huomasimme että meillä sattuu olemaan samaan aikaan vapaata. Ja sitten ostinkin lennot! Matka alkoi hieman epäonnekkaasti, sillä lentoyhtiö jätti laukkuni Hampuriin ja sain sen vasta seuraavana iltapäivänä. Siinä mentiin sitten jonkin aikaa ilman meikkejä ja hiukkasen liian lämpimälle säälle tarkoitetulla vaatetuksella. Mutta siitä selvittiin, joten no worries!

Ei voi olla kovin onneton kun pääsee tällaiseen aamupalapöytään
parin Helsingin muikin kanssa.

Ensimmäisenä päivänä tsekattiin Yayoy Kusaman In Infinity -näyttely HAM:ssa ja mieleen tulikin, että pitääpä ottaa paremmin selvää myös Hampurin taideskenestä. Voisi hyvinkin löytyä sellaisia näyttelyitä sun muuta kulttuurihömppää, josta tällainen suhteellisen asiaa tuntematon yksilökin osaisi innostua. Tuo Kusaman näyttely oli herkku värimaailmaltaan ja vähän veikkaan, että jotain siellä saamiani ideoita tulen ihan sisustuksessakin toteuttamaan. Olen siis ihan hulluna väreihin, niinkun aivan hulluna. 

Näyttelyyn kuului erilaisia huoneita, joista tämä ei nyt välttämättä ollut se ihan lempparini.
Falloksia, niin paljon falloksia.

Kurpitsahylly, joka kodin vakiovaruste.

Kusama on tehnyt yhteistyötä myös Louis Vuittonin kanssa.

Tämä oli ehdottomasti lempihuoneeni koko näyttelyssä. All them colours!

Kaikenkaikkiaan matkalaukkuepisodia lukuunottamatta matka sujui oikein hyvin. Helsingissäkin oli jopa pikkaisen lunta. Pääsin vaihtamaan kuulumisia muutamien minulle tärkeiden ihmisten kanssa ja mahtui lyhyen ajan sisään myös yksi Modern Family -maratonikin. Ei huono. 

Matkan aikana kuultu ystävien välinen keskustelu:
R: "Miten sä kuljet töihin ku sulla ei oo ratikkakorttia?"
L: "Sporal."

Yleisesti ottaen tällaiset reissut ovatkin ihmisiä varten. En kaipaa Suomesta mitään niin paljoa kuin perhettä ja ystäviä. Onhan se monelle itsestäänselvyys, mutta nämä ihmiset saisivatkin ymmärtää olevansa onnekkaita, sillä ei se kuitenkaan kaikilla niin mene. Olen onnekas, kun minulla on ystäviä, joiden luokse palata aina vain uudelleen. Olen onnekas, että minulla on perhe, jota ikävöidä.

Time to go back home.

Tietenkin ihmisten lisäksi on juttuja, joita sitä välillä kaipaa ja esimerkiksi joitain herkkuja sitten roudaa reissuilta Hampurin kotiin. Tällä kertaa - yllätys yllätys - kyseessä olivat jouluruuat! Päätin ennen matkaa, että nyt tulevana sunnuntaina, eli neljäntenä adventtina, meillä syödään perinteinen suomalainen jouluruoka Hampurissa. Menomatkasta traumatisoituneena toivoin suuresti, että matkalaukkuni löytää turvallisesti tiensä perille ajallaan, sillä sen sisällä oli muunmuassa kolmen kilon jäinen kinkku.

Kyllä, toin Suomesta kinkun ja se oli edelleen jäässä kun kaivoin sen matkalaukusta kotona. Tämän lisäksi ostin marketista valmiita laatikoita ja paketin Valion Auraa. Kinkku tulee saamaan Turun sinapista ja korppujauhoista kuorrutuksen ja jälkiruuaksi teen luumurahkaa. Olen melkoisen innoissani. Kinkkuakaan en ole ikään ennen paistanut, joten tästä voi tulla jotain hyvää, huonoa tai hyvin huonoa.

Pysykää siis linjoilla, tai mitä ikinä tähän voi sanoakaan. Postaus neljännen adventin kotimaasta asti roudatusta jouluateriasta tulossa pian!


- Tiina

PS: Huomaa myös, että blogilla on omat Facebook -sivut! Käy tykkäämässä täällä ja pysyt varmasti ajan tasalla!

Joulun valoa pimeään.

Kun lumivaippa ei peitä maata joulukuussa, on käytettävä muita keinoja joulumielen ja -fiiliksen aikaansaamiseksi. Eipä se aina peitä Suomeakaan, mutta täällä Hampurissa se on kuitenkin enemmän sääntö, kuin poikkeus. Marraskuun lopulta saakka olenkin saanut ihailla mitä upeammin valaistuja palasia tästä kaupungista, antaa siis kuvien puhua puolestaan:

Näin se alkaa!

Meidän lähitorin reunatkin ovat saaneet köynnöskoristeet.

Torin kulmia.

Sitten keskustaan:
On vaatinut jonkinmoista taiteilua, että näihin suuriin puihinkin on saatu valot.

Spitalerstraßen valoloistoa.

Keskusrautatieaseman valokruunuilla on kunnioitettavasti kokoa.

Keskustan Mönckebergstraßen joulukuusiarmeija.

Valot luonnollisesti pääsevät oikeuksiinsa kun alkaa hämärtää.

Välillä yksityiskohtia (isojakin) löytää paikoista, joihin ei välttämättä edes hoksaa katsoa.

Mönckebergstraßen aarteita, kun niitä uskaltaa etsiä.

Tämä kaveri ei mahtunut kuvaan kokonaan.

Keskustan markkinoiden valaistuksesta ei olla tingitty.
Kuvittele tämä kuva ilman valoja, melko harmaata, vai mitä?

Kuka ikinä keksikään nuo puiden "kynttilät", hän oli nero.
Kyllä täällä kelpaa pyöriä.

Europa Passage -ostoskeskus.
Joululahjashoppailijalle on luotu sisätiloihin todellinen "Xmas Shopping Wonderland"
jokaiseen ostoskeskukseen, jossa olen käynyt.

Alsterin rannalla markkinakojuloistoa.

Raarihuoneen edessä olevat markkinat on valaistu monipuolisesti.
Silmiinpistävimpänä mainittakoon kuvassa näkyvä välkkyvä "valokuusi",
jonka korkeutta en lähde tähän hätään edes veikkaamaan.

Minun ehdoton tämän talven lempikuvani; Neuer Wall -ostoskatu ja sen valot.
Erityisen tyytyväinen olen ollut siitä, että vaikka valoja on kaikkialla ja paljon,
niitä on käytetty hyvällä maulla, sijainnin tyyliä mukaillen.

Olen ollut niin lumoutunut kaikesta tästä loistosta, mitä Hampurin jouluunvalmistautuminen on silmieni eteen taikonut, että olen vähän laiminlyönyt oman kodin jouluvalmistelut. Meillä ei ole mitään joulun suursiivouksia tehty, minulle riittää, että saan ostamani joulutähden pysymään hengissä loppiaiseen saakka.

Glitterii! Don´t judge me, it was affordable.

Kotiakin koristellessa voisi olla luova, ja laittaa joka tasolle vaikka tällaisen söpön pikkukuusen.
Täältä Blume 2000 -liikkeestä ostin joulutähtenikin.

Joulukuusen olen tosin hankkinut, muovisen kylläkin ja tietenkin Amazonilta tilattuna. Pystytin sen heti joulukuun ensimmäisenä päivänä ja koristelin melko perinteisesti. Tykkään siitä, että kotona tuntuu mahdollisimman samalta, kuin joulu tuntui lapsena. Tällä hetkellä fiilikset tulevan joulun suhteen ovat tosi positiiviset. Pääsen täällä näkemään myös aidon saksalaisen joulun, suomalaisia on kuitenkin takana jo aika monta.

Joulukuusen pystytyksen jälkeen on hyvä palkita itsensä lasillisella punkkua huulirasvan tuhrimasta lasista.
Tähän väliin onkin hyvä mainostaa edellistä postaustani huulirasvavieroituksestani.

Lempikuvakulmani sohvan syvyyksistä.

Eilen innostuin ja koristelin kuusessa roikkuvat Ikean piparit.

Tänään onkin itse asiassa jännä päivä, sillä illalla matkustan Helsinkiin muutamaksi päiväksi. Palaan takaisin keskiviikkona ja seuraavassa postauksessani kerronkin teille, mitä matkani koski ja mitä reissulta ehkäpä tarttui mukaan! Nauttikaahan siis näistä alkuviikon päivistä.

Auf Wiedersehen! Hyvää matkaa mulle!


- Tiina