Käännöskukkasia kirpputorilla.

Kun muutin Saksaan, kielitaitoni - koskien tätä yhtä paikallista - oli olematon. 

Suomi – check, 

englanti – check, 

ruotsi – check, 

saksa – iso fail...

Oli ihan hiton hyvä idea aikanaan opiskella yläasteella ja lukiossa ranskaa; kaikki on unohtunut, paitsi lause: "Je cherche un chien". Not a waste of time at all.

Vuoteen vieraassa maassa kieltä harjoittelevalle mahtuu kaikenlaista hämminkiä/häslinkiä ja olankohautuksia, mutta yleisesti ottaen kielikouluasioista kirjoitan enemmän jokin toinen kerta. Tällä hetkellä kielitaitoni on joissakin tilanteissa tosi hyvä, mutta harmittavan usein yhä erittäin huono. Varsinkin nopeaa reaktiokykyä vaativissa tilanteissa menee monesti sormi suuhun ja sanat jäävät johonkin vatsan ja kurkun välille. Currywurstin kaltaiset ärräsanahirviöt saavat ihoni kananlihalle edelleen.

Harjoitus kuitenkin tekee mestarin, joten kieltä ei saa pelätä käyttää! Siispä: olen ollut jo Suomessa innokas kierrättäjä siinä mielessä, että omista kamoista on mielestäni helppo päästä eroon internetin osto - ja myyntipalstoilla. Miksipä toimisin Saksassa siis toisin. Muutenkin kirjoittaminen ja lukeminen on aina helpompaa kuin puhuminen ja kuunteleminen (Google translate - not the most accurate but often still a life saver). Vihdoin tänään uskaltauduin postaamaan ensimmäisen ilmoituksen saksaksi. Se koski kolmea kenkäparia, jotka tahdon lahjoittaa eteenpäin. Ilmoitus toimi, sillä ensimmäisen tunnin sisään olin saanut jo kuusi yhteydenottoa. Jännityksellä vastailin ihmisille ja välillä mietin, että ymmärtääköhän ne mitään, mitä minä tässä yritän selittää. Ensimmäinen asui liian kaukana, mutta toinen varasi kaikki parit ja sovimme noudon seuraavalle päivälle.

Tämän jälkeen yhteydenottoja ilmaantui lisää ja lisää ja haasteeksi muodostui ilmaista kauniisti näille saksalaisille kanssaryhmäläisille kenkien olevan varattu huomisiltaan saakka.

Ryhmän kansikuvassa muistutetaan olemaan nätisti.

Kaikki sujui hyvin, kunnes... kerroin eräälle henkilölle kenkien olevan varattuna ja luin pöyristyneenä hänen vastauksensa FB-chatista. Luin tekstin uudelleen ja uudelleen ja aina päädyin samaan lopputulokseen; tämä ihminen kirjoitti toivovansa minun löytävän pian uuden kodin itselleni. Tuijotin tietokoneenruutua äimistyneenä. Olenko todellakin kohdannut ensimmäisen ihmisen Saksassa, joka toivoisi minun painuvan takaisin sinne mistä olen tullutkin. Silmäniskuhymiötkin hänen viestissään saivat oudon sarkastisen merkityksen tuon tunnilta tuntuneen minuutin aikana.

Kun sain suuni jälleen suljettua, copy-pastetin viestin avomiehelleni ja pyysin vahvistamaan että viestissä tosiaan lukee niin kuin ymmärsin. Vastaus oli: "Joo... eikun ei! Se puhuu niistä kengistä."

"Vielen dank für deine rückmeldung;)

Hauptsache sie finden ein neues zuhause und habe einen wunderbaren Abend"

What a relief. Tuntematon ihminen Facebookin kirppariryhmässä oli hyvin ystävällinen ja toivoi, että KENKÄNI löytävät uuden kodin, en minä. Ei sarkasmia, eikä muutakaan pahuutta. Saksan kieli, mitä mainioin kieli, jossa lause saattaa muuttua kohteliaisuudesta ilkeilyksi muuttamalla yhden pikkukirjaimen isoksi. (sie= he/ne, Sie= teitittelymuoto. Lisää kielioppia aiheesta täältä.) Toki viestissä oli muitakin muotoseikkoja, joista olisi pitänyt tajuta mitä tässä ajettiin takaa, mutta joskus amatööri nyt vain on hieman hukassa.

Loppu hyvin kaikki hyvin, huomenna kenkäni vaihtavat omistajaa toivottavasti ilman suurempia väärinkäsityksiä. Joka tapauksessa pointti on, että kielen oppii kieltä käyttämällä ja puhumalla, sitä oppii mokailemalla ja sillä, että osaa nauraa itselleen kun tajuaa, että on taas urpoillut ja vahingossa TAAS teititellyt sitä sukulaistätiä, joka on jo monta kertaa pyytänyt sen lopettamaan. Vaikka välillä vähän itkettäisi niin on hyvä muistaa, että ei mene kauaa, ei välttämättä edes kymmentä vuotta, niin se sama juttu jo naurattaa. Pidetään lippu korkealla ja ei oteta sitä niin vakavasti!

Ich wünsche Euch einen schönen Abend! Tschüß! ;)

- Tiina