Vuoden eka loma starttaa pian!

Paniikki!

Luulin koko ajan, että lento kohti Kapkaupunkia lähtee ensi lauantaina. NO EI! Se lähteekin jo perjantaina, keskellä päivää. Joudun lähtemään töistä etuajassa ja muutenkaan en ollut nyt yhtään varautunut tähän henkisesti. Tämä tarkoittaa raivokasta pyykkäämistä. Alunperinkin tämä tuli jotenkin äkkiä, sillä vielä joulukuun lopussa mietin mielessäni reissun olevan VASTA ensi vuonna. Niin, no tammikuun ensimmäisenä päivänä se sitten iski; herrajee, reissu starttaa alle kahden viikon kuluttua! Ja nyt se onkin jo ylihuomenna.

Mitä tarvitsen? Kuulemma kesävaatteita. Siinä kai se.

Ainakin lämpöä odotettavissa. Toivotaan, että aurinkokin näyttäytyisi enemmän.

Reissu jännittää, hyvällä tavalla tietenkin. Etelä-Afrikka on ennestään tuntematon minulle, mukana tulee olemaan asiantuntevia oppaita ihan riittämiin kylläkin. Majapaikkamme isäntäväki on avomieheni sukulaisia ja he ovat asuneet Kapkaupungissa jo vuosikymmeniä. Edessä on kuulemma mm. viinitilavierailuja. En olisi voinut parempaa ohjelmaa keksiä itsekään, joten approved.

Reissusta palattua kerron sitten kaiken matkasta!
Mikäli sinulta löytyy vinkkejä Kapkaupunkiin matkaavalle, anna tulla.

Odotettavissa toivottavasti näitä samoja perspektiivejä kuin viime kesän Egyptin-matkalta.

Tarvitsen niskatyynyn lentoa varten! Vihaan kaukolentoja... 

- Tiina

**We are traveling to Cape Town on Friday!**

Suomalainen ei saa tuntea kylmää.

"Mutta sähän olet Suomesta...?"

On ollut hiljainen viikonloppu. Nyt jo muutaman päivän ajan Hampuri on ollut melkoisen hyytävä paikka. Ei tietenkään mitään verrattuna siihen, mitä Suomessa on nyt ollut viime aikoina, vaan enimmillään 11 astetta pakkasen puolella. Tällä hetkellä mittari näyttää itseasiassa +2, joten sää on lämpenemään päin. Nämä kelit ovat kuitenkin olleet ihan riittävästi kaatamaan tämän tytön peittojen alle kokonaiseksi viikonlopuksi.

Kun muutin Hampuriin, oli Suomessa ollut noin -20 astetta juuri ennen lähtöä. Se oli ihan fine, normisetti, ei paha kun vetää hupun päähän. Noin viikon päästä saapumisestani täällä oli -10 astetta. Lähdin soitellen sotaan, eihän tämä mitään, ulos vaan! Järkytyin. Kylmyys pureutui luihin ja ytimiin ja kilometrinkin kävelymatka tuntui pienen tuulen kera niin pahalta, että luulin jäätyväni pystyyn. Olin ihan ymmälläni, luulin tulleeni hulluksi. Miten voi olla mahdollista, että tämä "pikkupakkanen" tuntuu niin kamalalta!? 

Näkymä ikkunasta vuosi sitten.

Ja tänään.

Pian tämän jälkeen sain selville, että kyse onkin ihan todellisesta ilmiöstä. Ilma täällä on kosteampaa kuin Suomessa, josta johtuen ilmakin tuntuu kylmemmältä. Samantapaisen ilmiön voi huomata Suomessakin silloin, kun muutaman asteen plussakeli saattaa tuntua viileämmältä kuin vastaavasti muutaman asteen miinuskelit. Plusasteilla myös ilma on kosteampaa. Joka tapauksessa, Suomessa -20 astetta, no problem. Täällä -10 ja minä olen aivan umpijäässä.

"...eihän sulla voi olla kylmä?"

Kyllä, mulla voi olla. Sanoisin, että jokainen ulkomaille muuttanut suomalainen on varmasti kuullut tämän edes kerran elämässään. Kaikista huvittavinta on se, että tämän kommentit heittävä tyyppi kokee aina olevansa jotenkin todella originelli oivalluksensa kanssa. Juttuhan on se, että kylmistä sääolosuhteista tulevat ihmiset omaavat taidon pukeutua sään mukaan - ainakin teoriassa. Ja miksi te luulette, että sauna on keksitty? Ei ainakaan siksi, että suomalaisilla olisi jonkinlainen hinku ja halu istua lumihangessa läpi talven. Alkuun jaksoin nauraa näille kylmyydenkestovitseille jonkin verran ihan kohteliaisuudesta, enää en. 

Huomioita paikallisten pukeutumisesta; Ei hanskoja, ei edes lapsilla. Nahkatakki pakkasella, näitä näkee enemmän kuin Suomessa. Saksalaiset vaikuttavat olevaan huomattavasti immuuniimpia kylmälle kuin pohjoismaalaiset. Minä olen se, joka huomenaamunakin tärisee pipo päässä tuolla U-bahn -pysäkillä. Ainiin tai siis unohdin, enhän minä voi tuntea kylmyyttä...just niin.

Tottakai suomalaiset nauttivat avantouinneista ja lumihankeen hyppäämisestä suoraan saunasta. Näitä tapoja ulkkikset usein kauhistelevat ja luovat oletuksia sen perusteella. Mutta pointti onkin siinä, että avannosta hipsitään takaisin sinne saunaan ja saunan jälkeen mielellään käperrytään vilttiin sisään hehkuvan takkatulen ääressä. Täällä asuntojen sisälämpötilat pidetään yleisesti ottaen matalampina kuin Suomessa, mikä taas on ihan eri asia kuin kymmenen sekuntia nakuna lumihangessa.

Tältä näyttää -11 astetta aikaisin aamulla.

Nämä ovat minun huomioitani ja kokemuksia, perustuvat myös muiden suomalaisten kanssa käytyihin keskusteluihin. Mutta nyt, sinä ulkomailla asuva suomalainen! Kuinka usein olet kuullut yläpuolella mainitun heiton kylmyydensietokyvystä ja suomalaisuudesta? Josset koskaan, minua kiinnostaisi erittäin paljon tietää, miten se on mahdollista.

- Tiina

**Cold is cold, in all countries. Main point to learn from this post is that Nordic people do feel cold. Please do not make a joke about that, it is not original...at all. From what I´ve learned, I think that Germans have a much higher tolerance with low temperatures than Finns do. We swim in icy lakes after sauna but our room temperatures are still at least 20 degrees celcius. In my household it used to be approx. 23 degrees at all times.**

Vuodenvaihde 2016-2017.

Ihanaa vuoden 2017 aloitusta jokaiselle! Tämä on erittäin tärkeä vuosi erityisesti rakkaalle kotimaalle, sillä Suomi viettää tänä vuonna itsenäisyytensä 100-vuotissynttäreitä. Hip hip hurraa!

Viime vuoden viimeinen päivä sujui meidän taloudessa oikein rattoisissa merkeissä. Vietimme päivää kahdestaan rennosti. Ruuat oli hankittu iltaa varten jo hyvissäajoin, joten kauppaankaan ei tarvinnut vaivautua ihmismassojen tallottavaksi. Illan varustukseen kuului raclettigrilli sekä fonduepata. Racletteja varten olimme ostaneet kaikenlaista höystöä ja fondue koostui kana-, sika- ja häränfileepaloista. Juomaksi tarjolla oli perinteisesti avomieheni lempiolutta Beck´siä sekä muutama päivä takaperin tekemääni Mexikaneria, postaus siitä täällä.

Ruokailun ja muun jälkeen lähdettiin kohti keskustaa katsomaan ilotulituksia Alster-järven rantaan. Ilmassa oli paljon sumua, joten näkyvyys ei ollut mikään parhain. Viime vuonna olimme samassa kohtaa seuraamassa ilotulitusta, mutta tuolloin taivas oli kirkas. Hyvä puoli tämän vuoden säässä oli se, että ei kuitenkaan tullut vettä vaikka ilma kostea olikin. Porukkaa oli liikkeellä hurja määrä ja välillä raketti jos toinenkin suhahti hiukan liian läheltä tärykalvojani, mutta onneksi onnettomuuksilta vältyttiin. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että vuosi sitten ilotulitukset olivat näyttävämpiä. Tämä johtui vain osittain säästä. Kaupungin järjestämää pääilotulitusta emme lähteneet katsomaan, vaikka se olisi varmasti ollut hienompaa katsottavaa.

Vuoden vaihduttua päätimme palata kiltisti takaisin kotiin. Muutama kaveri tuli vielä meille kylään tämän jälkeen mexikanerin houkuttelemana. Yhdessä myös syötiin heidän mukanatuomiaan berliininmunkkeja. Kaikenkaikkiaan päivä, ilta sekä yö sujuivat aivan loistavasti ja sanoisin, että kyseessä oli yksi mukavimmista, jossei mukavin uusi vuosi, jota olen koskaan viettänyt. Sunnuntaina väsytti ja oli hiukan heikko olo muutenkin, mutta sekin vähän niinkuin kuuluu asiaan.

Nyt voi rauhassa keskittyä tähän uutukaiseen vuoteen ja odotella mitä se tuo tullessaan. Edessä on kaikenlaista jännittävää; esim. matkoja mm. Tanskaan sekä Etelä-Afrikkaan ja myös muutto Hampurin sisällä hieman eri alueelle hurjan ihanaan kämppään. Kannattaa siis pysyä ajantasalla, tulen kirjoittamaan tästä kaikesta ja monesta muusta myös blogissa. 

2017, bring it on! Mul on all good everything.


- Tiina

**I spent New Years Eve with my boyfriend in our apartment eating and drinking well. We were also playing some cute board games. At midnight we were at lake Alster in Hamburg city center. After watching the fireworks we went back home to welcome a few spontaneous guests who made our evening/night even nicer!**
 

Onnellista uutta vuotta 2017!

Kun katson taaksepäin kulunutta vuotta, on se ollut aika ihmeellinen. Siihen on sisältynyt asettumista uuteen maahan, kahden eri maan kansalaisen elämien yhteensovittamista avoliitoksi, uusien ystävien löytämistä, matkustelua ja vaikka mitä muuta. Vaikka vastoinkäymisiäkin on ollut, vuosi 2016 on kaikenkaikkiaan kohdellut minua todella hyvin. Ensi vuodelle minulla on myös suuria suunnitelmia:

Ei mulla muuta.

Tänään tarkoitus olisi juhlistaa vaihtuvaa vuotta hyvien ruokien ja juomien parissa. Keskiyöksi nappaamme U-bahnin keskustaan katsomaan ilotulituksia. Siitä miten ilta kului ja mitä siihen sisältyi, voitte lukea mitä pikimmiten ensi vuoden puolella. Täten siis toivotan kaikille ihanaa ja onnellista Uutta Vuotta 2017! Muistakaa rakastaa toisianne.

U-Bahn Kotiin -blogi jatkaa elämistään heti vuoden vaihduttua.

- Tiina

Mexikaner!

Uusi vuosi on lähes täällä!

Mexikaner - meksikolaisia, vai onko tällä sittenkään mitään tekemistä Meksikon kanssa? No eipä juurikaan. Kyse on Hampurin ylpeydestä, yhdestä niistä ainakin. Useat ystäväni ovat jo joutuneet painostuksen alla sitä kokeilemaan. Minä rakastan kyseistä ylpeyttä, mutta ymmärrän miksi se ei välttämättä ihan kaikkien makuun ole. Tomaattista, suolaista, tulista...

"Das Getränk hat seinen Ursprung in Hamburg, 

wo es der Gastronom Mike Colani nach eigenen Angaben erstmals 1987 

in seiner Hard-Rock-Kneipe Steppenwolf in St. Pauli servierte. 

Das Rezept habe er als Notlösung entwickelt, um den Geschmack 

eines billigen Obstbrand-Verschnitts zu überdecken, 

den er versehentlich anstelle von Korn eingekauft hatte 

und dessen schlechten Eigengeschmack er irgendwie 

übertünchen wollte." - Wikipedia

Kyseessä on siis juoma, shotti tarkalleen ottaen. Mexikanerin väitetään alunperin keksityksi huonolaatuisen viinan maun peittämiseksi St. Paulin kaupunginosassa sijainneessa pubissa. Tarkoitukseen tabaskoa sisältävä mix soveltuu loistavasti, sillä viinaa siinä ei juurikaan maista.

Tätä tomaattikeittomaista ja tulista bloody mary -vaikutteista herkkua saa nykyään hyvin suuresta osasta hampurilaisia baareja ja pubeja, erityisesti St. Paulin likeellä, yleensä niinsanottua talon omaa reseptiä käyttäen valmistettuna. Hinta yhdelle shotille saattaa joissakin paikoissa olla vain 50 senttiä! Jotkut kuppilat taas myyvät näitä vain tarjottimellisia kerrallaan. Tarjottimen ostaminen onkin erittäin hyvä idea, jos on hampurilaista seuraa vailla. Syli täyteen mexikaneria ja kaikki ovat ystäviäsi! Suhteellisen järkevän sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistaa myös se, että alkoholipitoisuus mexikanereissa jää melko pienehköksi, eikä niitä siinä mielessä voi mieltää samanlaisiksi shoteiksi kuin vanhat kunnon tequilat (yäk), salmarit (yäk) tai fisut (yäk).

Ensipuraisu vuosi sitten.

Kun siis lähdin pohtimaan, mitä meillä voisi tarjoilla uutena vuotena, ei ideoita tarvinnut lähteä kaukaa hakemaan. Meidän taloudessa kun ollaan näihin mexikanereihin ihan hulluna. Kätevä keittoemäntä teki sopan siis seuraavalla reseptillä - menetelmällä kaikki sekaisin + pullotus:

0,7 l     korn -viinaa

2 l     luomutomaattimehua

0,5 l     Taki taki -maustejuomaa

3 cl     tabaskoa

+ suolaa näppituntumalla

+ pippuria näppituntumalla

(Sekaan saattoi lirahtaa myös jonkun verran vodkaa, hups.)

Mexikaner -aineksia viime keväältä. (kuvassa myös muita Suomeen viemisiä)
Tällä kertaa olin niin hätäinen, että en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin soppa oli jo valmis.

Kaiken kaikkiaan meillä on jääkaapissa nyt sitten noin 3,5 litran edestä mexikaneria. Luulisi, että tämä riittäisi uudeksi vuodeksi vähän suuremmallekin porukalla. Jos mieli siis tekee hiukan erilaista juomista tänä vuonna, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Mikäli lähikaupasta ei löydy Taki takia taikka sangritaa, mutta mexikaneria haluaisi valmistaa, voi vastaavan seoksen tehdä itse sekoittamalla keskenään noin 3 dl paseerattua tomaattia ja 2 dl appelsiini- ja/tai limettimehua sekä maustaa seos sokerilla, sipulijauheella ja chilikastikkeella. Ja tadaa, sinulla on oma itsetehty Taki taki! Kornin voi korvata paremman puutteessa jollain muulla alkoholilla, esimerkiksi vanha ja uskollinen Koskenkorva toimii varmasti tyydyttävästi.

Ei tule kuitenkaan unohtaa, että täysivalaisen mexikaner -elämyksen saamiseksi sinun tulee kuitenkin aina matkustaa Hampuriin. There are no short cuts in life! Deal with it. Niin ja tervetuloa!

Juoma kannattaa pullottaa takaisin samoihin pulloihin, joissa aineksetkin olivat.

Prost!

- Tiina

Käännöskukkasia kirpputorilla.

Kun muutin Saksaan, kielitaitoni - koskien tätä yhtä paikallista - oli olematon. 

Suomi – check, 

englanti – check, 

ruotsi – check, 

saksa – iso fail...

Oli ihan hiton hyvä idea aikanaan opiskella yläasteella ja lukiossa ranskaa; kaikki on unohtunut, paitsi lause: "Je cherche un chien". Not a waste of time at all.

Vuoteen vieraassa maassa kieltä harjoittelevalle mahtuu kaikenlaista hämminkiä/häslinkiä ja olankohautuksia, mutta yleisesti ottaen kielikouluasioista kirjoitan enemmän jokin toinen kerta. Tällä hetkellä kielitaitoni on joissakin tilanteissa tosi hyvä, mutta harmittavan usein yhä erittäin huono. Varsinkin nopeaa reaktiokykyä vaativissa tilanteissa menee monesti sormi suuhun ja sanat jäävät johonkin vatsan ja kurkun välille. Currywurstin kaltaiset ärräsanahirviöt saavat ihoni kananlihalle edelleen.

Harjoitus kuitenkin tekee mestarin, joten kieltä ei saa pelätä käyttää! Siispä: olen ollut jo Suomessa innokas kierrättäjä siinä mielessä, että omista kamoista on mielestäni helppo päästä eroon internetin osto - ja myyntipalstoilla. Miksipä toimisin Saksassa siis toisin. Muutenkin kirjoittaminen ja lukeminen on aina helpompaa kuin puhuminen ja kuunteleminen (Google translate - not the most accurate but often still a life saver). Vihdoin tänään uskaltauduin postaamaan ensimmäisen ilmoituksen saksaksi. Se koski kolmea kenkäparia, jotka tahdon lahjoittaa eteenpäin. Ilmoitus toimi, sillä ensimmäisen tunnin sisään olin saanut jo kuusi yhteydenottoa. Jännityksellä vastailin ihmisille ja välillä mietin, että ymmärtääköhän ne mitään, mitä minä tässä yritän selittää. Ensimmäinen asui liian kaukana, mutta toinen varasi kaikki parit ja sovimme noudon seuraavalle päivälle.

Tämän jälkeen yhteydenottoja ilmaantui lisää ja lisää ja haasteeksi muodostui ilmaista kauniisti näille saksalaisille kanssaryhmäläisille kenkien olevan varattu huomisiltaan saakka.

Ryhmän kansikuvassa muistutetaan olemaan nätisti.

Kaikki sujui hyvin, kunnes... kerroin eräälle henkilölle kenkien olevan varattuna ja luin pöyristyneenä hänen vastauksensa FB-chatista. Luin tekstin uudelleen ja uudelleen ja aina päädyin samaan lopputulokseen; tämä ihminen kirjoitti toivovansa minun löytävän pian uuden kodin itselleni. Tuijotin tietokoneenruutua äimistyneenä. Olenko todellakin kohdannut ensimmäisen ihmisen Saksassa, joka toivoisi minun painuvan takaisin sinne mistä olen tullutkin. Silmäniskuhymiötkin hänen viestissään saivat oudon sarkastisen merkityksen tuon tunnilta tuntuneen minuutin aikana.

Kun sain suuni jälleen suljettua, copy-pastetin viestin avomiehelleni ja pyysin vahvistamaan että viestissä tosiaan lukee niin kuin ymmärsin. Vastaus oli: "Joo... eikun ei! Se puhuu niistä kengistä."

"Vielen dank für deine rückmeldung;)

Hauptsache sie finden ein neues zuhause und habe einen wunderbaren Abend"

What a relief. Tuntematon ihminen Facebookin kirppariryhmässä oli hyvin ystävällinen ja toivoi, että KENKÄNI löytävät uuden kodin, en minä. Ei sarkasmia, eikä muutakaan pahuutta. Saksan kieli, mitä mainioin kieli, jossa lause saattaa muuttua kohteliaisuudesta ilkeilyksi muuttamalla yhden pikkukirjaimen isoksi. (sie= he/ne, Sie= teitittelymuoto. Lisää kielioppia aiheesta täältä.) Toki viestissä oli muitakin muotoseikkoja, joista olisi pitänyt tajuta mitä tässä ajettiin takaa, mutta joskus amatööri nyt vain on hieman hukassa.

Loppu hyvin kaikki hyvin, huomenna kenkäni vaihtavat omistajaa toivottavasti ilman suurempia väärinkäsityksiä. Joka tapauksessa pointti on, että kielen oppii kieltä käyttämällä ja puhumalla, sitä oppii mokailemalla ja sillä, että osaa nauraa itselleen kun tajuaa, että on taas urpoillut ja vahingossa TAAS teititellyt sitä sukulaistätiä, joka on jo monta kertaa pyytänyt sen lopettamaan. Vaikka välillä vähän itkettäisi niin on hyvä muistaa, että ei mene kauaa, ei välttämättä edes kymmentä vuotta, niin se sama juttu jo naurattaa. Pidetään lippu korkealla ja ei oteta sitä niin vakavasti!

Ich wünsche Euch einen schönen Abend! Tschüß! ;)

- Tiina

Joulu Saksassa.

Tänä vuonna päätin jo hyvissäajoin viettää joulun Saksassa. Tarkoitus oli nähdä perinteinen saksalainen joulu, mutta totuuden nimissä en voi mitenkään tietää, vastaako tämä  kyseinen joulunvietto kovinkaan hyvin yleistä käytäntöä täällä. Tämä onkin siis vain yhden ihanan ja rakastavan saksalaisen perheen joulu.

Jouluaattona heräsimme hyvissä ajoin. Kerkesin jopa katsoa jonkin aikaa nostalgista joulupukin kuumaa linjaa kännykkäni ruudulta. Sen jälkeen pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme kohti Hampurin keskusrautatieasemaa. Matka kohti avomieheni kotikaupunkia oli alkamassa. Olimme tyytyväisiä siitä, että juna ei ollut ihan niin täynnä kuin olimme odottaneet ja parin tunnin matkan ajaksi löysimme istumapaikat.

Matkan aikana nappasin pari allergiaan määrättyä kortisonitabua, sillä avomieheni äiti omistaa kaksi suloista kissaa. Minä vain satun olemaan kaikille, myös suloisille kissoille hyvin allerginen. Yöpaikka meille joulun ajaksi oli tämän vuoksi etukäteen sovittu naapurin luokse.

Mieheni äiti ripusti vain vaatimattomat 750 valoa kuuseen.

Huushollin perinteinen kuusen epäsopiva koristaja oli tänä vuonna pinkki dinosaurus...

...vuosi sitten se oli Miley.

Valitettavasti allergialääkkeeni eivät toimineet odotetulla tavalla, vaikka erittäin tujuja ovatkin, vaan jouduimme tekemään kävelylenkkejä noin parin tunnin välein koko päivän ajan jotta hengitykseni kulkisi kunnolla. Iho ja nokka kutisi ja kirveli ja tuntui kuin joku istuisi rinnan päällä. Mitä näitä perinteisiä tosi kivoja oireita nyt onkaan. Näistä oireista johtuen valitettavan suuri osa päivästäni kului siihen, että odotin sen olevan ohi.

Alkuillasta Skypetin oman perheeni kanssa. He olivat Suomen päässä jo avanneet lahjat ja oli ihana nähdä heitä ja vaihtaa joulukuulumiset. Ikäväähän se ei helpottanut, mutta se ikävä tuntui tässä tilanteessa ihan positiiviselta. Samalla tavalla oli ihana saada useita jouluntoivotuksia puhelimeeni kotimaasta pitkin päivää. Tuli olo, että lähellä ollaan ajatuksissa, vaikkei fyysisesti.

Jouluaattona tarjolla pääruuaksi oli kanaa. Kana oli revittynä kastikkeen sekaan ja tuo kastike oli kaadettu lautaselle jonkinlaisen lehtitaikinaleivonnaisen päälle. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa tästä ihmeellisyydestä, mutta voin sanoa, että moista en osannut odottaa etukäteen. Maku oli mieto, mutta hyvä. Arvosana 3/5, sillä eihän tämä mitään lanttulaatikkoa ollut! Tain siis niin... Lahjat oli tarkoitus avata ruuan jälkeen meiningillä: jokainen hakee vuorollaan kuusen alta itselleen osoitetun lahjan ja avaa sen. Easy, I can do this!

Or can I? Ruokailun jälkeen oli kuitenkin jälleen aika kuntoni romahdukselle ja niinpä siis painelimme sateisille joulukaduille odottamaan hengitykseni tasaantumista. Kortisoni ja astmapiippu toivat helpotusta vain pieniksi hetkiksi kerrallaan. Tilanne oli hyvin harmittava, sillä tiesin talonväen potevan huonoa omaatuntoa siitä, että voin huonosti. Tämä taas sai minulle huonon omatunnon ja näin oravanpyörä on valmis. Kuitenkin täytyy sanoa, että harvoin olen kokenut olevani yhtä välitetty. Kaikki tekivät kaikkensa, jotta oloni parantuisi. Avomieheni äiti ehdotti erilaisia keinoja ja oli yhtä aidosti huolissaan kuin oma äiti konsanaan. 

Tunteet olivat herkällä myös siinä vaiheessa kun menimme ennaltamäärättyyn yöpaikkaamme naapurin rouvan luokse. Meille oli sijattu yläkertaan peti noin kymmenen muhkean tyynyn kera. Rouva oli kuulemma roudannut täkkejä ja petivaatteita vakuumipakattuina pitkin kyliä, jotta niihin ei tarttuisi matkalla yhtään kissankarvaa. Siis kuinka ihania ihmisiä voi olla? Avata talonsa ovet jouluna täysin tuntemattomalle maahanmuuttajalle ja vielä tehdä niin paljon sen eteen, että minulla on varmasti hyvä olla. Kaikkien oireideni joukossa koin suurta kiitollisuutta. Vai hetkinen, joskus olen tainnut kuulla tarinankin vähän vastaavasta tilanteesta jouluna, siihen liittyi joku Lähi-Idästä kotoisin oleva pariskunta ja muistaakseni joku synnytti pojankin? He he he.

Yöpaikan emäntämme oli koristellut yöpöydän meitä varten.
Meidät toivotettiin tervetulleiksi avosylin.

Tämän vuoden lempilahjani; Paul Hewitt -rannerengas.

Joulupäiväksi teimme game planin; tarkoituksena olisi syödä iltapäivällä niinsanottu joulun pääruoka. Olin päättänyt lähteä sen päivän aikana jo takaisin kotiin, sillä allergiaoireeni olivat niin pahoja. Halusin kuitenkin syödä jouluaterian, joten vietin alkupäivän naapurin rouvan yläkerrassa suklaata syöden. Nappasin myös vielä muutaman kortisonitabletin hyvissä ajoin ennen kuin painelin takaisin joulunviettopaikkaan. Kiitin vielä yöpaikan emäntää lähtiessäni niin kauniin sanoin kuin suomalaisena luontevalta vain voi tuntua. Olin erittäin tyytyväinen siitä, että pystyin vielä tämän joulupäivän aterian nauttimaan, sillä se oli todellakin 5/5. Hanhea punakaalin, pastan, "knöödelien" ja punaviinikastikkeen kera.

Hanhea en ollut ennen tietääkseni edes maistanut, mutta tämä ateria vei todella kielen mennessään!

Joulukoristelua.

Ruuan jälkeen vietettiin aikaa yhdessä vielä noin tunnin verran, ennen kuin oli aikani lähteä kohti juna-asemaa. Mieli oli hieman matalana, sillä avomieheni tulee takaisin Hampuriin vasta muutaman päivän kuluttua ja tiesin, että minua odottaa täällä tyhjä asunto lähes tyhjän jääkaapin kera. Kuitenkin lähtö oli ainut järkevä vaihtoehto tilanteessani ja kotiin päästyäni levitin pöydälle lahjaksi saamani palapelin. Tämän kanssa saan kulumaan muutamankymmentä tuntia helposti.

Viime joulun jälkeen kokosin 1000 palan palapelin kolmessa päivässä.
Tänä vuonna avomiehen äiti sanoi, että hankkikin minulle tällä kertaa vaikeamman kuvan.
Kiitos tästä.

Mutta nyt se on sitten päätetty, ensi vuoden joulu vietetään Suomessa! Sen pidemmälle en tahdo vielä ajatella, tämä allergia haittaa huomattavasti tämän Saksan perheen luona vierailua jo ihan muutenkin, saati sitten pyhinä, kun olisi tarkoitus viettää pitempiä aikoja yhdessä. Kuitenkin, joulu on ohi, se oli täynnä hyvää ja huonoa. Huonoa oli allergia, hyvää oli ruoka, lahjat, ihmiset ja se välittäminen, rakkaus ja huolenpito, joita minäkin sain osakseni. En vaihtaisi tätä kokemusta vaikka voisinkin.

Tapaninpäivän Tiina-Tonttu kuittaa ja kiittää! Huomenna on taas työpäivä ja näin siis voidaan unohtaa kaikenlaiset tapsantanssitkin tältä vuodelta. 

Sää sanoo, että tänään on hyvä pysyä sisällä.
Tänä jouluna TÄRKEIN oppimani fakta on se, että Kölnissä sataa tilastollisesti enemmän
vuoden aikana kuin Hampurissa, vaikka Hampuri mielletäänkin usein märän kelin kotikaupungiksi.
Fun yet interesting fact.

- Tiina

Hyvää Joulua!

U-Bahn Kotiin -blogin puolesta kaikille oikein hyvää joulua! Palataan asiaan ensi viikolla.

Kaukoasiakkuus - ei jatkoon.

Okei, tänään ottaa aivoon. 

Puhelinoperaattorit, pankit, ammattiliitot yms, näiden asiakkuuksien hoitaminen etänä on joskus suoraansanottuna aivan perseestä. Niin ja tietenkin KELA. Suurimman osan Suomen asioista olen kuluneen vuoden aikana hoitanut yritysten internet-sivujen chattien kautta. Tämä ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että puhelut ulkomailta maksavat ja lisäksi jostain syystä puhelinliittymälläni ei voi aina soittaa kaikkiin suomalaisiin palvelunumeroihin. Tätä asiaa en ole jaksanut alkaa sen kummemmin selvittämään, tilanne on mikä on.

Asiakaspalvelu -chatit ovat käteviä, sitä en kiellä. Monesti kuitenkin tuntuu, että jotain jää rivien välistä ja välillä ihan riveiltäkin ymmärtämättä, kun viiden yhteydenoton jälkeen se katuosoite on siellä operaattorin tiedoissa edelleen väärin. Laskut lähetetään ties kenelle, joka sattuu vanhassa osoitteessani asumaan. Pankista sanottiin: "Valitettavasti saksalaista puhelinnumeroa ei voida lisätä tänne meidän tietoihin", seuraavalla kerralla sanotaan, että kyllähän se onnistuu. Kerran operaattorin chatissa asiakaspalvelija suorastaan vittuili minulle siitä, että oma vika kun en ole hoitanut asioita. Koitappa itse etänä hoitaa toisesta maasta, ei se aina niin helppoa ole kun postikin tulee välillä perille pari viikkoa laskujen eräpäivien jälkeen. Tai siis tulee, jos on edes alunperin lähetetty oikeaan osoitteeseen.

Niin ja miksikö minulla on edelleen asiakkuuksia Suomeen? Opintolainaa on esimerkiksi vaikea lakkauttaa ennen kuin se on maksettu pois. Tämän vuoksi suomalaiseen pankkiin olen sidottu vuosiksi eteenpäin, vaikka palvelumaksuilla maksan vain lainan olemassaolosta. Operaattoriin olen sidottu, sillä päätin pitää vanhan puhelinnumeroni minimikustannuksilla, tuo sama numero kun on ollut käytössäni 13 vuotta, enkä halua siitä ainakaan vielä kokonaan luopua. Liitoista en tajunnut opiskelijajäsenenä edes erota ennen lähtöäni, oli siinä muutama muu asia mielessä. Tietenkin oma moka ja jälkikäteen on kurjaa tehdä selvityksiä siitä, miksei ole maksanut jäsenmaksuja.

Sanoisin, että nämä asiat ovat ärsyttäneet minua lähinnä siksi, että en niitä osannut odottaa. Kun alussa jännitti niin paljon se, että miten uudessa maassa kaikki asiat tulevat hoitumaan, en olisi osannut lainkaan aavistaa, että kotimaan asioiden hoitaminen etänä olisi joskus näin hankalaa. Välillä tuntuu, että porukka on yhtä hukassa kuin olisin ensimmäinen suomalainen, joka on muuttanut ulkomaille.

Okei, päätin blogin perustamishetkellä, että tästä ei tule mikään negatiivisuuden kohtaamispaikka tai multihuipentuma, mutta valitusta tänne nyt kuitenkin on silloin tällöin täydellisen elämäni vastapainoksi tultava. Vai miten se nyt menikään?

Loppukevennykseksi oikeeeeen nätti auringonnousu työmatkalta.

- Tiina

Epäonnea ja lumisia muistoja.

Joulun lähestyessä olen miettinyt paljon sitä, missä olin vuosi sitten. Vietin viimeisiä päiviä Suomessa ennen Saksaan muuttoa ja käveleskelin paljon ympäri kaupunkia valkean hiljaisuuden vallitessa, miettien tulevaa muuttoa ja stressaten kaikkea siihen liittyvää.

Viimeiset pari päivää ovat itse asiassa olleet hiukan epäonnekkaat, sillä selvisi, että perheeni lähettämä joululahjapaketti oli tullut Saksaan, mutta muutaman sattuman vuoksi se palautuukin lähettäjälle....eli takaisin Suomeen. Tämä tarkoittaa, että lahjat eivät nyt sitten tänä vuonna ehdi luoksemme jouluksi. Itse asiassa sama juttu kävi viime vuonna kun itse lähetin lahjoja Hampuriin. Paketti palautui luokseni kahden viikon päästä ilman selitystä. Posti onneksi suostui lähettämään paketin uudelleen samaan hintaan, mutta jouluksi se ei perille ehtinyt. 

Minua ei nyt ihan hirveästi haittaa, vaikka lahjat meille vähän myöhässä tulevatkin. Saadaan ikään kuin toinen joulu sitten tammikuun puolella! Kaikenkaikkiaan joulu ei ole kuitenkaan lahjoista kiinni, varsinkaan näin aikuisiällä. Lapsena oli eri juttu tietenkin, kun joulupukin tuloa odotettiin sydän kurkussa ja lähes pissat housussa. Nykyään odotan lähinnä sitä, että saan ruoka- ja suklaakoomassa vaipua illalla syvään uneen. Tähän tavoitteeseen on tarkoitus päästä myös tänä vuonna!

Päivän piristykseksi olen myös katsellut kuvia vuoden takaiselta ajalta, kun lumivaippa peitti kotikaupunkini. Eihän näitä katsoessa voisi edes olla masis. Tänne on muuten luvattu jouluksi +10 astetta ja sadetta, mutta ei anneta senkään masentaa!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä päättää päivä. 


- Tiina