kotiin

kotiin

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulun valoa pimeään.

Kun lumivaippa ei peitä maata joulukuussa, on käytettävä muita keinoja joulumielen ja -fiiliksen aikaansaamiseksi. Eipä se aina peitä Suomeakaan, mutta täällä Hampurissa se on kuitenkin enemmän sääntö, kuin poikkeus. Marraskuun lopulta saakka olenkin saanut ihailla mitä upeammin valaistuja palasia tästä kaupungista, antaa siis kuvien puhua puolestaan:

Näin se alkaa!
Meidän lähitorin reunatkin ovat saaneet köynnöskoristeet.
Torin kulmia.
Sitten keskustaan:
On vaatinut jonkinmoista taiteilua, että näihin suuriin puihinkin on saatu valot.
Spitalerstraßen valoloistoa.
Keskusrautatieaseman valokruunuilla on kunnioitettavasti kokoa.
Keskustan Mönckebergstraßen joulukuusiarmeija.
Valot luonnollisesti pääsevät oikeuksiinsa kun alkaa hämärtää.
Välillä yksityiskohtia (isojakin) löytää paikoista, joihin ei välttämättä edes hoksaa katsoa.
Mönckebergstraßen aarteita, kun niitä uskaltaa etsiä.
Tämä kaveri ei mahtunut kuvaan kokonaan.
Keskustan markkinoiden valaistuksesta ei olla tingitty.
Kuvittele tämä kuva ilman valoja, melko harmaata, vai mitä?
Kuka ikinä keksikään nuo puiden "kynttilät", hän oli nero.
Kyllä täällä kelpaa pyöriä.
Europa Passage -ostoskeskus.
Joululahjashoppailijalle on luotu sisätiloihin todellinen "Xmas Shopping Wonderland"
jokaiseen ostoskeskukseen, jossa olen käynyt.
Alsterin rannalla markkinakojuloistoa.
Raarihuoneen edessä olevat markkinat on valaistu monipuolisesti.
Silmiinpistävimpänä mainittakoon kuvassa näkyvä välkkyvä "valokuusi",
jonka korkeutta en lähde tähän hätään edes veikkaamaan.
Minun ehdoton tämän talven lempikuvani; Neuer Wall -ostoskatu ja sen valot.
Erityisen tyytyväinen olen ollut siitä, että vaikka valoja on kaikkialla ja paljon,
niitä on käytetty hyvällä maulla, sijainnin tyyliä mukaillen.

Olen ollut niin lumoutunut kaikesta tästä loistosta, mitä Hampurin jouluunvalmistautuminen on silmieni eteen taikonut, että olen vähän laiminlyönyt oman kodin jouluvalmistelut. Meillä ei ole mitään joulun suursiivouksia tehty, minulle riittää, että saan ostamani joulutähden pysymään hengissä loppiaiseen saakka.


Glitterii! Don´t judge me, it was affordable.
Kotiakin koristellessa voisi olla luova, ja laittaa joka tasolle vaikka tällaisen söpön pikkukuusen.
Täältä Blume 2000 -liikkeestä ostin joulutähtenikin.

Joulukuusen olen tosin hankkinut, muovisen kylläkin ja tietenkin Amazonilta tilattuna. Pystytin sen heti joulukuun ensimmäisenä päivänä ja koristelin melko perinteisesti. Tykkään siitä, että kotona tuntuu mahdollisimman samalta, kuin joulu tuntui lapsena. Tällä hetkellä fiilikset tulevan joulun suhteen ovat tosi positiiviset. Pääsen täällä näkemään myös aidon saksalaisen joulun, suomalaisia on kuitenkin takana jo aika monta.

Joulukuusen pystytyksen jälkeen on hyvä palkita itsensä lasillisella punkkua huulirasvan tuhrimasta lasista.
Tähän väliin onkin hyvä mainostaa edellistä postaustani huulirasvavieroituksestani.

Lempikuvakulmani sohvan syvyyksistä.

Eilen innostuin ja koristelin kuusessa roikkuvat Ikean piparit.

Tänään onkin itse asiassa jännä päivä, sillä illalla matkustan Helsinkiin muutamaksi päiväksi. Palaan takaisin keskiviikkona ja seuraavassa postauksessani kerronkin teille, mitä matkani koski ja mitä reissulta ehkäpä tarttui mukaan! Nauttikaahan siis näistä alkuviikon päivistä.

Auf Wiedersehen! Hyvää matkaa mulle!


- Tiina

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Huulirasvaa Suomesta - No more.

Tätä postausta on nyt kirjoitettu jo useamman päivän ajan, sillä kyseessä on projekti - ehkä hiukan typeräkin - mutta päätin sen silti läpikäydä ja kirjoittaa fiilikset päivä päivältä. Tämä teksti ei ollut lainkaan suunniteltu, enkä uskonut, että tällaisesta tulisin koskaan kirjoittamaan - varsinkaan näin pian blogin aloituksen jälkeen - mutta tässä sitä ollaan. 

Kyse on siis huulirasvasta, jota olen tämän kuluneen vuoden ajan hamstrannut Suomen reissuilta mukaan Hampurin kotiin. Tämä ACO:n hoitava huulivoide on jo vuosia ollut ainoa tuote, jota herkät atooppiset huuleni ovat kestäneet. Suosittelen sitä kaikille, joiden huulet kaipaavat esimerkiksi talvella erityistä hoitoa. Huulivoiteessa on miellyttävä mieto tuoksu ja pehmeä, sileä koostumus. Lisäksi se ei ole yleensä ärsyttänyt huuliani, mitä en voi sanoa esimerkiksi markettien peruslabelloista. ACO:n huulivoidetta myydään apteekeissa, ja muistaakseni hinta pyörii noin 2-4 euron välillä per putkilo. Avainapteekit on myös testaillut sitä muutaman muun joukossa, siitä voit lukea lisää tästä.

ACO hoitava huulivoide

Vaikka suosittelenkin tässä tuotetta teille lukijoille, ei huulirasvan käyttöä pidä koskaan päästää muuttumaan riippuvuudeksi. Yhtenä iltana koin ikäänkuin herätyksen asian suhteen ja tajusin pitkän ajan jälkeen, kuinka sairaaksi huulien rasvaaminen kohdallani on vuosien saatossa muuttunut. Se kaikki alkoi ala-asteella Lip Smackersseista. Kun ne alkoivat kuivattaa huulia, otin käyttöön Blistexit. Lopulta olin siinä pisteessä, että ilman huulirasvaa huulia kirveli ja ne kuivuivat verille saakka. Kuitenkaan huulirasvan käyttö ei tuonut helpotusta kuin hetkeksi, pian sitä oli lisättävä taas. Kuluneina vuosina olen kokeillut muitakin rasvoja, esimerkiksi Bepanthenia, vain todetakseni, että kaikki ne johtavat lopulta samaan pisteeseen. 

ACO:n huulivoiteen löydettyäni olin innoissani, sillä se ei ärsytä huuliani samalla tavalla kuin monet muut tuotteet. Tämä ei kuitenkaan ole ollut ratkaisu riippuvuuteen. Huuleni eivät kestä olla ilman huulirasvaa. Ongelma on myös psyykkinen, jos tajuan yllättäen olevani ulkona ilman huulirasvaa, tunnen samantien huulteni polttelevan kuivumisen. En ole voinut kymmeneen vuoteen lähteä kotoa ilman huulirasvaa. Kelatkaa. Kun sen sanoo ääneen, se kuulostaa aivan älyttömältä. Tuntuu toisaalta ihan älyvapaalta edes puhua tosissaan huulirasvariippuvuudesta, kun maailmassa on ihan "oikeitakin" ongelmia ja aineiden väärinkäyttöä sekä riippuvuuksia. Totuus kuitenkin on, että minä kärsin tästä. 

Saksassa en ole apteekkien huulirasvoja enkä -voiteita kokeillut, joten paikallisista tuotteista en osaa paljoa sanoa. Minulla on ollut niin huonoja kokemuksia joistakin tuotteista Suomessa, etten ole uskaltanut alkaa sooloilemaan täälläkään. Ehkä jonain päivänä, kun huulet ovat terveet. Sitä odotellessa! 

Kuten mainitsin jo aiemmin, koin herätyksen eräänä iltana. Selasin nettikeskusteluita (always reliable) ja aloin epäilemään, että huulteni ulkopuolinen iho ärsyyntyy ns. ylivaluvasta huulirasvasta, sillä se on jo pitkään ollut punainen, kuiva ja kirvelevä. Atoopikkona olen myös kokeillut kaikenlaisia voiteita ihonhoitoon, mutta mikään ei ole tuntunut auttavan huultenympärykseen.

En halua millään tavoin demonisoida huulten hoitoa. Suosittelen edelleen käyttämääni huulivoidetta, mutta kohtuudella. Huulten kosteuttaminen on hyvä pitää samanlaisena rutiinina kuin muukin ihohoito. Erityisen tärkeää on aina löytää ne juuri omalle iholle sopivat tuotteet.  

Herkän tai muuten vaikean ihon kanssa kannattaa aina kääntyä ihotautilääkärin puoleen.

Minun tavoitteeni on päästä pisteeseen, jossa voisin käyttää huulirasvaa kerran aamulla, kerran illalla, sekä aina suihkun jälkeen. Tähän päästäkseni minun on kuitenkin ensiksi lopetettava kokonaan. Huulirasvavieroitus a.k.a. huulirasvakatkaisuhoito alkakoon! Wish me luck!

Aamu 1.
Uskon, että oli hyvä idea aloittaa huulirasvalakko illalla. 
Tällä tavoin olin nukkumassa kun viimeiset voiteenrippeet 
haihtuivat huuliltani. Hereilläollessani tuo on juuri se pahin hetki,
jolloin putkilo on kaivettava laukusta esiin samantien. Aamulla
huulet tuntuvat kuivilta ja kireiltä, mutta kirvelyä ei onneksi ole.
Meinaan koko ajan vahingossa kaivaa rasvan laukusta!
En uskalla nuolla huulia, enkä hymyillä leveästi,
sillä pelkään kipeiden haavaumien syntyä. 

Ilta 1.

Päivä on mennyt ihan OK. Ruokailujen jälkeen on ollut 
vaikeinta, ja silloin huulet ovat tuntuneet erityisen kuivilta ja 
kirvelyä on ollut paljon. Yhden kommentin olen vastaanottanut siitä, 
että pahalta kyllä näyttää. Inhottavinta on se, että kuivat huulet tuntuvat 
inhottavilta, polttelevilta ja karheilta aivan koko ajan. Huulirasvan puuttuminen 
ei siis pääse pieneksi hetkeksikään unohtumaan.

Aamu 2.

Yön aikana jouduin pitämään pakasteita huulilla, kun niitä poltteli pahasti.
Nyt ne ovat rohtuneet, kireät ja kivikovat. Tekee mieli jättää koko leikki
sikseen, mutta en usko, että tässä vaiheessa huulirasvan lisääminen poistaisi
kaikkea pahaa, mitä olen jo ehtinyt tempauksellani aiheuttaa.
Puoliltapäivin on pakko laittaa hoitavaa voidetta huulten yläpuoliselle iholle.
Yritän kuitenkin välttää huuliin koskemista mahdollisimman hyvin.

Ilta 2.

Päivä on ollut raskas. Olen kärttyinen kivun vuoksi ja muutenkaan ei
viitsi hirveästi suuta liikutella. Eräs tuttava suositteli sinkkivoidetta ja kävinkin
paikallisesta apteekista sitä hakemassa ja levitin huulia ympäröivälle
rikkimenneelle iholle. Voide rauhoitti ihoa melko hyvin, itse huuliin en
edelleenkään ole mitään levittänyt. Kiinnostaa nähdä pitkällä
juoksulla, kuinka tämä ihon kuntoon vaikuttaa.


Tämän löivät kouraan, kun sinkkivoidetta apteekissa kyselin, 2,30 € maksoi.
Kovasti koittivat huulirasvoja suositella, pahalta siis näyttää.
Aamu 3.
Sinkkivoide 5/5, a true life saver! Iho tuntuu paljon 
paremmalta, punoitus on vähentynyt ja kirvely on loppunut. Huulet
itsessään ovat edelleen jokseenkin kuivat ja punoittavat, mutta se on huomattavasti
helpompi kestää, kun ympärillä oleva iho on paremmassa kunnossa.
Olen todistanut itselleni, että pystyn kuin pystynkin olemaan irti 
huulirasvasta, wohoo!


Vinkit huulirasvavieroitukseen: 1. Varmista nesteytys. Kun juot tarpeeksi, myös iho sekä huulet voivat paremmin. Itse juon vettä noin 3 litraa päivässä, joten tämä ei ollut ongelma. 2. Ole sinnikäs! ...eipä siinä varmaan muuta tarvitakaan. Tietenkin myös mikäli huulten kunto vaihtelee kausimaisesti kuten itselläni, kannattaa vierottaminen mielestäni ajoittaa ajalle, jolloin huulet ovat mahdollisimman hyvässä kunnossa. Vaikka itse tässä jo hiukkasen voiton puolella tunnen olevanikin, en viitsi vielä nuolaista. Takana on kuitenkin vasta kolme päivää tätä ns. kuivilla oloa. Joka tapauksessa, jos joku samassa tilanteessa oleva edes joskus löytää tämän tarinani jakamisesta edes pientä lohtua tai apua, on tavoitteeni saavutettu.

On se ehkä vähän hassua, että Saksassa sain aikaiseksi tehdä sen, mitä en Suomessa ollessani ikinä tosissani harkinnut. Eipä tarvitse enää mielipuolisena tyhjentää apteekkeja huulirasvoista kun käy kotimaassa kääntymässä. 

Ihon ja hiusten reagoinnista kokonaisuudessaan, sekä hoidon mukauttamisesta Saksan oloihin aion kirjoittaa täysin oman laajemman postauksensa mahdollisimman pian. Tsekkaahan siis blogini tasaisin väliajoin!


- Tiina

lauantai 10. joulukuuta 2016

TB: Pikkuiset pikkujoulut

Haluan näin lauantain kunniaksi palata ajassa taaksepäin viime kuuhun. Marraskuussa nimittäin järjestin meillä pienenpienet pikkujoulut muutamalle suomalaiselle ystävälleni, jotka myös asuvat täällä Hampurissa. Ajatus lähti siitä, että halusin tarjota tytöille palan Suomea. Hampurissa on onneksi hyvät mahdollisuudet halutessaan, esimerkiksi koti-ikävän yllättäessä löytää pohjoismaisia tuotteita ja elintarvikkeita.

Pohjois-Saksan merimieskirkko järjestää vuosittain sekä Hampurissa, että Lyypekissä joulubasaarin, jossa myydään kaikenlaisia joulutuotteita ja käsitöitä. Paikalla voi käydä myös vaikka syömässä poronkäristystä, muikkuja, tai juomassa glögiä. Basaari on ennen joulua tärkeä monelle ulkosuomalaiselle, sillä sieltä voi ostaa perinteisiä jouluruokia ja -herkkuja. Merimieskirkon basaari on myös ainakin Hampurissa hyvin suosittu ihan kantaväestönkin keskuudessa. Onhan sitä usea saksalainen minulle sanonutkin, että Hampuri on Saksan pohjoismaisin kaupunki.

Minulle basaarilta tarttui mukaan Marlin glögiä, pantteripussi, perinteinen luumuhillo, jotain muuta mitä en muista, sekä yksi tölkki Lapin Kultaa, joka kotoisemmin "poron kusenakin" tunnetaan. Useita näistä tuotteista (ja monia muita) voi ostaa merimieskirkolta ihan vuoden ympäri, mutta basaarin yhteydessä on aina ns. supermarketti, josta löytää paljon isomman valikoiman kuin yleensä.


Marraskuisia ostoksia.

Kun aloin suunnittelemaan pikkujouluja, päätin, että piparia ja glögiä tulisi olla tarjolla. Merimieskirkon lisäksi suuntasin siis myös Ikeaan, josta ostin myös glögiä (taitaa olla vieläkin pari pulloa kaapissa) ja pipareita. Itse asiassa ostin myös siirapit ja kardemummat sekä tuon kuvassakin näkyvän kaulimen pipareiden leipomista varten. Hävettää myöntää, mutta en ole koskaan elämässäni tehnyt pipareita kotitekoisesta taikinasta. Äitini ei koskaan ollut mikään jauhopeukalo ja lapsesta asti totuin pakastetaikinan helppouteen; sulata ja paista. Tänä vuonna päätin lopulta päästä vieläkin helpommalla ostamalla tuon nätin peltirasian täynnä minua varten valmiiksi tehtyjä piparkakkuja! Siirrän leipomisen ensi joululle. Muistuttakaa!

Kuitenkin, lopulta pikkujoulupöytään päätyi pipareiden ja glögin lisäksi Castellon sinihomejuustoa, joulutorttuja, unohtamatta mantelilastuja ja rusinoita glögiin lisättäviksi. Lisäksi vieraat toivat suklaamanteleita sekä mooooonta pulloa viiniä. Ei huono ilta.

Joulukuusta varten ostettu valosarja pääsi väliaikaisesti seinälle pikkujoulujen ajaksi.

Rakastan valosarjoja, siis RAKASTAN niitä.

Pöytää pääsi koristamaan myös muutama lumihiutale.

Pikkujouluilta sujui oikein mukavissa tunnelmissa joululauluja kuunnellen, ja samalla viiden naisen voimalla maailmaa parantaen.

Vaikka pikkujouluiltana maa ja ilma oli harmaa, marraskuussa saatiin myös nähdä valkeaa kun yhtenä aamuna heräsin neljän aikaan siihen, että ulkona satoi lunta. Tarkemmin ottaen kyseessä oli räntäsade, mutta ei nyt aleta saivartelemaan.

Märkää, mutta nättiä.

Töihin lähtiessä oli ihanan rauhallinen fiilis.

Maaseudulla maa pysyi valkeana pitempään kuin keskustan sykkeessä.

Lumi ei pysynyt maassa montaa päivää, mutta se silti piristi kummasti tämän suomitytön mieltä. Kylmää en kaipaa vaan osaan nauttia siitä, että nytkin lähes joulukuun puolivälissä lämpöasteita on kahdeksan plussan puolella. Harmaus on se, mihin on vaikeampi tottua, sama se on tilanne useilla puolin Suomeakin. Ja sitä kuuluisaa joulumieltä täytyy silloin lisätä niiden valojen avulla, joista mainitsin jo joulumarkkinoita koskevassa postauksessani. Eilen kävin ottamassa lisää kuviakin, joten valoja koskeva postaus on tulossa pian!

Säätilanne 10.12.2016.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Tänään taidankin pysytellä sisätiloissa. Sää on lämmin, mutta sateinen. Minua kiinnostaisikin tietää, millainen sää teillä siellä on, missä lienettekin? 


Tältä näyttää Hampurin sää ensi viikolla. #makeitrain

Tästäkin huolimatta, ihanaa viikonloppua kaikille höpönassuille! 


- Tiina

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulumarkkinat - Weihnachtsmärkte

Mikä olisikaan ajankohtaisempaa kuin joulunaika ja joulunodotus! Ja kun Saksassa ollaan, niin ehdottomasti joulumarkkinat. Ja kuten tässä The Telegraphin artikkelissakin viidennellä sijalla mainitaan, Hampuriin kannattaa ehdottomasti suunnata nokka, jos sellaisilla kiinnostaa kierrellä.

Vuosi sitten tähän aikaan en asunut vielä täällä, sillä muutin joulukuun lopussa 2015. Odotinkin siis lähes koko vuoden innolla kuuluisia Hampurin joulumarkkinoita. Koko kaupunki tuntuukin olevan hurjan jouluhumun peitossa ja varsinkin viikonloppuisin tietyissä paikoissa käveleminenkin vaatii melko edistyksellistä liikennesuunnittelua. Kuitenkin muunmuassa Glühwein -annoksiamme emme ole koskaan joutuneet kauaa jonottamaan sillä kojujen pitäjät ovat taitavasti osanneet varautua väenpaljouteen. Jos joku ei vielä tiedä; Glühwein on eräänlaista glögiä. Eroja en ala tässä sen enempää erittelemään, sillä saan vielä jonkun ankaran internet-ragen niskoilleni kun en teknisesti/reseptillisesti tiedä asiasta yhtään mitään. Ja kyllä, 'reseptillinen' on sana - ainakin nyt.

Ja takaisin asiaan: Mikäli väenpaljoudet kuitenkin ahdistavat, on viisainta kiertää kaupat ja markkinat arkipäivisin. Omaa tilaa arvostaville suomalaisille tämä saattaa olla kullanarvoinen vinkki. Itse satun myös olemaan melko lyhyeksi jäänyt ihmisyksilö, joten ryysiksessä myös näkökenttä pienenee huomattavasti rajoittuen lähinnä talvitakkien selkämyksiin ja satunnaisiin kohti suuntaaviin kyynärpäihin.


Päiväsaikaan arkena markkinoilla mahtuu hyvin kulkemaan.

Ruokailu ja juominenkin ovat jokaisen itseään kunnioittavan saksalaisen markkinakävijän to do -listalla.

Markkinakojuilta voi ostaa vaikka mitä, ornamenteista hopeakoruihin.

Söpöäkin söpömpää, tässä on makeaa tarjolla!

Joka tapauksessa suosittelen Hampuria tähän aikaan vuodesta aivan jokaiselle. Joulumarkkinat täällä ovat ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoisia. Glühweinia voin myös lämpimästi suositella maistamaan ihan joka kojulla ja omaksi suosikiksi ovat nousseet myös Schmalzkuchenit, jotka ovat "munkkitaikinasta" tehtyjä pehmeitä suupaloja, joita tarjoillaan paperituuteissa eri kokoisina annoksina. Nam nam, kuinka epäterveellisen ihanaa! Onneksi joulukuussa ei kaloreita lasketa, eikö se näin mennyt? Jos tammikuussa ei muistuta palloa, on jokin mennyt pieleen.

Glühwein -mukeista maksetaan aina pantti, jonka saa takaisin mikäli mukin päättää palauttaa.


Suklaahan kastettuja hedelmiä ja marjoja. Herra Cookie Monster myös paikalla.

Ainoat markkinat, joissa tuntui, ettei mahdu liikkumaan lainkaan, löytyivät Hampurin Reeperbahnilta. Santa Pauli -markkinat ovat hauskat aikuisille suunnatut joulumarkkinat pikkutuhmine kojuineen, mutta vierailumme osui yöelämään keskittyneen kaupunginosan ruuhka-ajalle lauantai-iltana noin kello 23-00. Tarkoitus on kylläkin mennä käymään vielä uudemman kerran hiukan paremmalla ajalla. Näiltä markkinoilta ei siis ole lainkaan kuviakaan tähän hätään, mikä on tietty hiukka sääli, sillä erityisesti suuret kyltit itseään paljastelevine karikatyyrijoulupukkeineen luulisi olevan kaikkien mieleen. Joudutte siis tyytymään seuraavan kuvan Marianne-karkkeihin, mikä sinänsä riitti jo saamaan tämän tytön innostumaan.

H&M Homen (Spitalerstraße) avajaisissakin oli joulutunnelmaa, vaikkeivät markkinat olleetkaan.

Spitalerstraße keskustassa on myöskin täynnä markkinakojuja.

Hampurissa joulumarkkinoita löytyy myös keskustan ulkopuolelta ja niilläkin on useimmiten hyvät aukioloajat. Usein myös nämä markkinat ovat hiukan intiimimpiä ja väljempiä, sillä turistit eivät löydä niitä yhtä helposti. Itse asun noin 20 minuutin metromatkan päässä keskustasta ja myös meidän lähitori ja sen ympäristö on koristeltu asiaankuuluvalla tavalla valoilla ja muulla härpäkkeellä. Joulukoristeet nousevatkin suurempaan rooliin maassa, jossa näin joulukuussa ei useimmiten lunta ole. (Postaus koskien kyseistä aihepiiriä tulossa kuva- ja valosaasteen kera piakkoin!)

Joulukuusen pystytystä lähitorin kulmalla.

Kukkakaupat myivät adventtikransseja marraskuun lopulla.

Monet tämän postauksen kuvista on hyvän ystäväni kuvaamia hänen viime viikonloppuisella Hampurin -reissullaan. Itse olin niin tollo, etten tajunnut kaivaa kameraa esiin markkinoilla pyöriessä. Olin varmaankin niin lumoontunut kaikesta nähtävästä... tai sitten se oli vain se Glühwein, ken tietää.


"Ein Glühwein, swei Glühwei, rei Lühwei, hie Hühei, Flünei..."

Tämän vuoden joulu tulee olemaan ensimmäinen, jota en elämäni aikana vietä Suomessa. Odotan innolla mitä tuleman pitää, mutta samalla mieleen hiipii haikeus siitä, että rakkaat läheiset tulevat olemaan kaukana. Kirjoitan joulun jälkeen sitten siitä, kuinka joulunvietto näillä leveyksillä sujui.

Jos haluat tietää lisää Hampurin joulunajasta ja markkinoista tai haluat että kirjoitan enemmän jostain tietystä aiheesta, laita ihmeessä viestiä taikka kommenttia!


- Tiina

tiistai 6. joulukuuta 2016

Tästä lähtee.

Moin Moin! ..eli suomeksi "moi moi". Helppoa eikö? Saksa kielenä voi joskus olla yllättävän yksinkertainen kaikessa monimutkaisuudessaan, mutta siitä lisää jokin toinen kerta.

Lähdin näköjään sivuraiteille jo tämän blogin ensimmäisen blogitekstin ensimmäisessä lauseessa, joten tästähän ei voi tulla muuta kuin jotain legendaarista, vai mitä?

Päätin siis alkaa bloggaamaan. Olen Tiina, suomalainen, 28-vuotias nainen, joka on vuoden päivät asustanut Hampurissa, Saksassa. Tarkalleen vuosi sitten myin lähes koko omaisuuteni Facebookin kirppissivustoilla ja hoidin muuton kera yhden reilusti ylipainoisen matkalaukun.

Tämän blogin tarkoitus onkin summata elämääni täällä Saksassa, sekä palata myös elämääni ennen muuttoa. Tiedossa on kulttuurishokkeja sekä koti-ikävää, mutta myös rakastumista uuteen maahan ja kaupunkiin sekä esimerkiksi uusien lempiruokien löytämistä.

Kiitos, että jaksoit lukea nämä kymmenen riviä tekstiä! Ehkä palaat myöhemmin tsekkaamaan, mitä uutta olen tänne keksinyt kirjoittaa.

Hampuri - raatihuoneentori

Ja viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä:
Rauhallista ja ihanaa itsenäisyyspäivää 99-vuotiaalle Suomelle!


- Tiina