Stand by: Perjantai kolmastoista.

Tarkoitus oli, että tässä vaiheessa kirjoittaisin menneestä Etelä-Afrikan matkasta. Postaisin kuvia ja lämpölukemia. Kertoisin kuinka ihanaa oli käydä viinitiloilla ja kruisailla pitkin Kapkaupunkia laina-avoautolla. Kohtalo puuttui peliin  ja tällä kertaa kirjoitankin postauksen siitä, kuinka kaikki meni pieleen.


Perjantai 13. tammikuuta: 

Lähdin töistä hiukan ajoissa, jotta ehtisimme hyvissäajoin lentokentälle. Edessä 11 päivää off-work! Tarkastin että kaikki oli mukana ja pakkasin käsimatkatavaroihin viime kerran matkalaukun myöhästymisepisodista viisastuneena vaihtovaatteet; t-paita ja kesäpökät. Päälle heitin kevättakin, sillä tulisimme olemaan ulkona kylmässä ainoastaan 200m matkan kotiovelta bussipysäkille. Meillä oli lennoille Stand-by –liput ja vielä perjantaina päivällä tarkastettiin, että sekä lennolla Müncheniin että jatkolennolla Kapkaupunkiin näytti olevan hyvin tyhjiä paikkoja. Mikäli kone on täynnä, stand-by –matkustajat eivät pääse kyytiin. Tilanne näytti todella hyvältä, ei siis hätää, reissu onnistuu.

Vai onnistuiko? Hampurin lentokentälle saavuttuamme meitä lyötiin vasten kasvoja kurjilla uutisilla. Meidän Hampuri-München –lentoamme edeltävä vastaava yhteys oli peruttu jostain syystä, joten kaikki tämän lennon asiakkaat on nyt siirretty meidän lennollemme. Kone on täynnä, ihan ylibuukattu, stand-by –listallakin on vielä 10 henkeä.

Tilanne alkoi näyttää pahalta. Tässä vaiheessa avomieheni alkoi tsekkaamaan uusia yhteyksiä. Ilme muuttui vakavaksi ja hän ilmoitti, että jollemme pääse tälle lennolle, emme tule pääsemään Kapkaupunkiin ainakaan viiteen päivään. Niin täysiä olivat koneet tulevina päivinä.

Plan B: lennetään Münchenin sijaan Frankfurtiin ja yritetään sitä kautta! Tsäänssit melko huonot, mutta sentään hiukan paremmat. Näin tehtiin. Ilta istuttiin Frankfurtin kentällä vain kuullaksemme, että Kapkaupungin koneeseen mahtuisi 1 henkilö. Päätettiin yksimielisesti, että 50% matkaseurueesta on liian suuri määrä jäämään Saksaan. Edessä siis hotelliyö.

Koska kello oli paljon ja suuri osa lentokentän työntekijöistä jo lopettanut vuoronsa, emme saaneet laukkujamme perjantai-iltana takaisin. Seisoin lumisateessa kevättakissani bussipysäkillä odottamassa illan viimeistä lentokenttähotellille vievää bussia. Lämmitti.


Lauantai 14. tammikuuta:

Kaikki mahdolliset lennot lähtivät illasta, joten pyörimme päivällä muutaman tunnin Frankfurtissa. Sitten takaisin lentokentälle ihan vain, jotta voisimme pettyä vielä 3 kertaa. Kahteen Etelä-Afrikan koneeseen ei mahtunut enää ketään ja yhdellä lennolla olisi ollut – yllätys yllätys – yksi vapaa paikka.

Masis, masis, masis, itkupotkuraivarifiilis ja epätodellinen olo. Perkele.

Sunnuntai 15. tammikuuta:

La-su –yö vietettiin kentällä valvoen ja odottaen aamun ensimmäistä lentoa Hampuriin. Lento lähti klo 7.00 ja kotisohvalla oltiin klo 9.00. Ei päästy reissuun. Tätä stand by –matkustaminen on pahimmillaan. Se on aina epävarmuutta ja jännittämistä, tietenkin itse valittua – ainahan voisi ostaa ne ns. oikeat liput. Tällä kertaa nyt vain sattui vastaantulemaan oikein surkeiden sattumusten summa. No can do.

Ainut kuva koko viikonlopulta.

Nyt fiilis on jo erittäin OK. Päätin viettää lomani joka tapauksessa, siitä tuli tällä kertaa vain kotiloma. Suurimman osan ajasta makasin sohvalla ja katsoin Good Wifea Netflixistä. Oli rentouttavaa, oli paussi kaikesta vouhottamisesta, oli rauhallista.

Nyt sitten täytyy alkaa suunnitella tulevia reissuja! Pitäähän tämä epäonnistuminen jotenkin korvata. Ennen mitään etelänmatkoja on luvassa kuitenkin todella mukava alkuvuosi, joten miten tässä nyt yhtä peruuntunutta matkaa jaksaisi kovin kauan harmitella.

Näillä puheilla toivotan hyvää viikonloppua kaikille!

- Tiina 

*** We tried to go to Cape Town for a vacation. It did not happen due to a flight cancellation and I ended up spending a week watching Netflix. Could be worse. ***